maanantai 23. heinäkuuta 2012

Inter Rail

Heräsin ensimmäiseen viralliseen lomapäivään. Saan näköjään demokraattiseen tapaan nauttia yhtä sateisesta säästä kuin muutkin lomalaiset tänä kesänä. Tänään on hyvä ilma tehdä esitelmää ja korjata artikkelia!

Luen jatkuvasti hieman vanhentunutta sanomalehteä, pysyn kyllä paremmin vauhdissa mukana nyt kun minulle tulee vain Hesari, Aamulehden tilaus loppui viimeinkin. Luin Hesarista tänä aamuna lukijoiden Inter Rail kertomuksia. Muistan hyvin, että olen täällä muistellut 70-luvulla tekemääni junamatkaa, mutta teen sen uudestaan.

Olin tuolloin 17-vuotias. Matkalippu, jolla Eurooppaa  sai kiertää mielin määrin maksoi muistaakseni alle 300 markkaa. Matkaan lähti neljä nuorta naista, yhdellä meistä oli Marikassi raahattavanaan, me muut olimme pakanneet vähäiset kamppeemme reppuihin. Selässäni keikkui vaarin vanha vihreä reppu. Valokuvista päätelleen pukeuduin matkan aikana pääasiassa vihreään Maripaitaan ja farkkuihin.

Seilasimme ruotsinlaivalla Tukholmaan. Laivalla nukuimme makuupusseissamme nuhjuisella kokolattiamatolla. Munchenissa yövyimme monta yötä S:n siskon entisen poikaystävän opiskelijaboksissa. Miesraukalla oli yksi ainoa huone, jonne me kaikki ahtauduimme. Freiburgissa tapasimme suomalaisen lääketieteenopiskelijan, joka tarjosi majapaikan. Taksikuski vei meidät niitylle ja lauloi Leonard Cohenia. Emme siis ajaneet taksilla vaan törmäsimme mieheen jossakin. Kävimme baarissa, jossa miehet tanssivat hitaita keskenään. Emme olleet moista koskaan nähneet. Söin ensimmäistä kertaa oliiveja, jotka maistuivat inhottavan kitkeriltä ja suolaisilta, odotin ulkonäön perusteella viinirypäleen tyyppistä makuelämystä. Matkamme ulottui vielä Sveitsiin, Itävaltaan ja Italiaan. Italiassa nuorisohotelli muistutti linnaa. Rannalla kaupiteltiin kookospähkinöitä "Kookos, rakkauden vitamiini" lauloi kauppias. Emme käyneet yhdessäkään museossa, sillä se olisi ollut liian tyyristä. Söimme pariin otteeseen ravintolassa, muuten elimme patongilla. Viivyimme matkalla sallitun kuukauden ja lähetin kotiin pari postikorttia, kertaakaan en soittanut, sehän olisi ollut kallista. Kotimatkalla ruotsalainen humaltunut naisen jankkasi "Osten luktar illa". Miksi tuo humalainen kailotus on kulkenut päässäni kaikki nämä vuodet?

Ostin Italiasta pussillisen pastaa (silloin ei kylläkään puhuttu pastasta vaan makaroneista), joka valui repun pohjalle, keräsin lasinalusia ja rohkeasti kähvelsin ravintolasta yhden lasin. Siinä oli tuliaisia kerrakseen. T toi aikoinaa samaiselta matkalta repullisen erilaisia olutkolpakoita, varastettuja kaikki, tietty.

Tuolloin muu Eurooppa poikkesi Suomesta. Musiikki oli toisenlaista, samaten pukeutuminen. Nyt kaikki näyttää samalta. Suomessa on vain hieman roskaisempaa ja kadulla huojuu humalaisia. Kerjäläisetkin ovat vihdoin saapuneet Suomeen saakka. Koskaan en voi enää kokea hurmiota, jonka sain nähdessäni oikean palmun tai sitä hilpeää onnea, joka valtasi mielen, kun olimme jakaneet pullon halvinta punaviiniä puistossa.

2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Kirpputoreilla myydään usein laajoja ilmiselvästi kähvellettyjä olutlasikokoelmia. Pohdin joka kerta sellaisen nähdessäni, mikä on johtanut kokoelmasta luopumiseen - ja aina tulen samaan johtopäätökseen: edessä on poikamieselämän loppu.

Heidi kirjoitti...

Näin se varmasti on. Naiset siis myös rajoittavat miehiä, eikä suinkaan vain toisin päin.