Tavaratalosta raahautui ulos venähtäneitä käsiä, joissa roikkui voitonriemuisia keltaisia muovikasseja. Astuin sisälle liikkeeseen, johon kaikkien on ehdottomasti tungettava juuri samana päivänä. Raivasin tieni läpi tungoksen. Katseeni etsi jotain ostettavaa. Ilman ostoksia kaikki tuo vaivannäkö olisi turhaa. Lopulta löysin tyynyn, joka ei mahtuisi tyynyliinoihin, joita minulla on kaapit pullollaan. Ostin tyynyliinan, jonka sisälle öykkärimäinen tyynyni sopisi. Painoin nappia ja sain jonotuslapun. Katossa roikkuvasta digitaalinäytöstä selvisi, että saisin maksaa ostokseni kunhan parikymmentä muuta kuluttajaa olisi suorittanut tuon jonotuksen arvoisen tehtävän. Asettelin pankkikortin lukijaan ja näppäilin luvun, joka on painunut mieleeni paremmin kuin omaisteni syntymäpäivät. Myyjä liimasi tyynypakkaukseen keltaisen tarran, jossa luki MYYTY. Huokaisin helpotuksesta. Poljin kotiin tyyny pyörän ohjaustangossa keikkuen. Olen osa kuluttajien yhteisöä. Minulla on uusi tyyny (ja tyynyliina).
Olen ylpeä eurooppalainen, sain Nobelin rauhanpalkinnon. Olen kerran syönyt illallisen salissa, jossa järjestetään Nobel-illalliset. Söimme jälkiruoaksi Nobel-kakkua, jonka päällä muistaakseni paloi sähikäisiä, jotka syöksivät valoa ympärilleen varta vasten hämärretyssä salissa.
3 kommenttia:
Mua ei moisee paikkaa sais ku suuresti lahjomalla, jos sittekää. Voisin kyl autol heittää ulko-ovelle kaverin ja hakee samast kohtaa pois, mut itte ryysiksee, ei kiitos.
Asioilla käyn tiistaisin ja torstaisin, sillo ei kaikemmaailman eläkeläiset oo siel paikkoi tukkimas, eikä pal ketkää muutkaa. Kannattaa kokeilla! :)
Kävin tänään Oslon Nobel -instituutissa! Melkein pääsimme pyhimpään yhden toimittajan kintereillä, mutta sitten tiukka täti heitti meidät ulos.
Minä kävin myös vastentahtoisesti. Pääsin varsin väljään aikaan eikä jonotustakaan ollut normipäivää enempää. Mutta kuten aina päättäessäni olla säästäväinen tarjousten hyödyntäjä, päädyin sitten normihintaiseen tuotteeseen joka miellytti enemmän kuin hullutarjous.
Vaan piti kertoa miten jonosta jäi jotenkin apea olo. Edelläni oli kaksi rouvaa joiden piintyneeseen tupakanhajuun ja hiukan väsähtäneen näköiseen pukeutumiseen kiinnitin huomiota. He olivat siis ihan tavallisisa lähiörouvia olemukseltaan eivät mitään siltojen alussankarittaria. Näki kuitenkin, etteivät ihan keskimmäiseen keskiluokkaan kuuluneet. Pysyttelin etäällä siitä hajusta kunnes olin tiskin luona. Nämä molemmat rouvat ostivat itselleen jotain ruusukynttilöitä. Kaksi kolmella eurolla. Saivat keltaisen kassinsa. Vaivaa mieltäni vieläkin.
Lähetä kommentti