Heräsin juuri päiväuniltani ja pian jo kallistunkin yöpuulle.
Selasin kirjastossa kirjaa, jossa kehotettiin aina miettimään: miksi söisin tämän ruokatarvikkeen, onko minulla nälkä? Mutustin äsken sellaisen keksin, joista tehdään kakunpohjia. Keksit murskataan ja muruihin valutetaan voisulaa, sekoitus painellaan vuokaan ja siinä on pohja erilaislle kaloripitoisille virityksille. Miksi siis söin sen keksin? Söin keksin, sillä kaapistani ei löytynyt suklaata tai minttulakua. Muinainen savolainen haave on maata uuninpankolla ja juoda voisulaa.
Pitäisi luopua esineistä. Asua karusti ja ajatella yleviä ajatuksia. Pukeutua kaapuun. Minäpä ostin paistinpannun. Paistinpannu on valurautaa, mutta sen kylki hohtaa punaisena kuin makoisa omena. Pannun ripa on terästä, kaartuu kauniisti ja tuntuu sileältä käteen. Rakastan paistinpannuani. Minä syntinen ostin myös uuden suihkuverhon. Entisen helmukset olivat mustuneet, eikä niitä saanut puhtaiksi. Nyt tuijotan suihkussa raitiovaunua, ilmalaivaa, kameraa ja kolmen herrasmiehen joukko tiirailee minua.
Lukupiiri sivistää: luimme eiliseen kokoontumiseemme Gogolin Pietarilaisnovelleja. Keskustelimme venäläisyydestä, Gogolin novellien ikuisesta ajankohtaisuudesta, nyrpeistä venäläisturisteista ja erään lukupiiriläisen entisestä poikaystävästä. Ilta osoittautui siis taas kerran sivistäväksi ja viihdyttäväksi. Seuraavaksi on vuorossa Laxnessin Salka Valka. Kuinka sivistyneitä meistä lopulta tuleekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti