Ravintolaelämästä syrjäytyneet

Osallistuin eilen Tampere Beatles Happening -tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun chicagolainen Jay Goepper lauloi "I'm just a jeaulous guy" päätin lähteä hänen mukaansa ja aloittaa täysimittaisen Rock'n roll elämän. Täysimittainen rock'n roll elämä edellyttää kuulemma hotelliyöpymisiä, joihin en kuitenkaan ollut vielä valmis. Hotelliaamut ovat jotenkin kotiaamuja nihkeämpiä. Taulutelevision heittäminen hotellihuoneen ikkunasta ei onnistu kuten kuvaputkilaitteen. Taulutelevisio ei läpäise lasia ja leijailee hallitusti maahan, vaikka asuisi viidennessä kerroksessa.

Tapasin tilaisuudessa vanhoja kuopiolaisia tuttujani. Huomasimme olevamme suuressa vaarassa liukua ravintolaelämästä syrjäytyneiden surkeaan joukkoon. Kaikki ravintolatapahtumat alkavat niin myöhään, ettei niiden alkuun jaksa valvoa. Ratkaisumme on jonkin tyyppinen kaksivuoroinen ravintolatoiminta. Bändi aloittaisi ensimmäisen vuoronsa vaikkapa klo 17 ja lopettaisi klo 21, seuraava vuoro voisi alkaa klo 23. Näin saataisiin ravintolatiloista maksimaalinen hyöty. Havannan casa de la musicassa toimi tuollainen päivämatineajärjestely ja kun ikkunoita ei ollut ja rommi virtasi, niin tunnelma oli täysin aito.

Eilen kuulimme Beatles -musiikkia italialaisittain, skottilaisittain, chicagolaisittain, englantilaisittain, brasilialaisittan ja vähän suomalaisittainkin esitettynä. Nyt tajuaa miten laaja tuotanto bändillä on ja miten monin tavoin kappaleita voi tulkita. Tänään jatkamme.

How 

How can I go forward when I don't know which way I'm facing?
How can I go forward when I don't know which way to turn?
How can I go forward into something I'm not sure of?
Oh no, oh no

How can I have feeling when I don't know if it's a feeling?
How can I feel something if I just don't know how to feel?
How can I have feelings when my feelings have always been denied?
Oh no, oh no

You know life can be long
And you got to be so strong
And the world is so tough
Sometimes I feel I've had enough

(John Lennon, levyltä Imagine 1971)