perjantai 3. toukokuuta 2013

Kiipeilypuu

Imagessa on pitkä juttu pyöräilystä, joka on siis tästä päätellen muotia.  Lehdessä mainittiin, että aiemmin pyöräily Tampereen keskustassa oli härkätaisteluakin vaarallisempaa. Nyt Tampere on valittu vuoden pyöräilykaupungiksi. Kaikki on täten mahdollista, jopa pohjalta nouseminen.

Minulla on huono itsetunto. Itsetuntoni on sillä tavalla huono, että tarvitsen kehumista säännöllisin välein. Kun johonkin asiaan panostaa, niin siitä tulee lopulta positiivista palautetta. Pian kuitenkin kaikki tottuvat siihen, että teet jonkun asian noinkin surkeista lähtökohdista huolimatta hyvin. Ylistys loppuu. On joko oltava vielä parempi tai hankittava joku uusi pärjäämisalue. Yksi varteenotettava vaihtoehto on, että tyydyn lopultakin siihen etten ole lainkaan erityinen.

Joillakin ihailemillani henkilöillä on sellainen käsitys, että television katselu on ajanhukkaa. Ansaitakseni tämän turhan huvin, raahaan olohuoneeseen silityslaudan ja -raudan ja silitän suuren kasan pyykkiä samalla kun naureskelen Solsidan sarjan henkilöille ja huomaan olevani pyykkikasoineni ihan yhtä naurettava kuin sarjan snobimaiset hahmot. 

Italo Calvinon romaani Paroni puussa on seuraava lukupiirikirjamme. Olen kohtalaisesti aikataulussa, sillä olen saavuttanut sivun 175 (kirjassa on 248 sivua) ja urakan pitäisi olla valmiina sunnuntaina klo 17. Kirja kertoo kaksitoistavuotiaasta paroni Piavasco di Rondosta, joka ei halua syödä etanoita ja nousee tästä syystä puuhun, eikä laskeudu enää maankamaralle. Etanoilla paroni saadaan uskottavasti puuhun, mutta siellä pysyminen koettelee välillä uskottavuuden rajoja. Koska mies elää puussa, on kirjailijan pitänyt keksiä miten hän hankkii ruokaa, peseytyy, tekee tarpeensa ja rakastaa maahan koskematta. Täytyy olla seudulla tiheät ja vahvaoksaiset puut. Yritin miettiä, symboloiko puissa keikkuminen jotain, mutta en ole vielä päässyt asiasta perille. Ilman muuta kiehtova opus, sen tietää siitäkin, että se on julkaistu arvostetussa Tammen Keltaisessa kirjastossa. Suomennos on Pentti Saarikosken. Mitä muuten tarkoittaa suomennoksessa käytetty ilmaisu "luonnollinen setä".

"Lyhyesti sanoen, häneen on tarttunut tarinankertojan intohimo, jonka vallassa ei koskaan tiedä kummat tarinat ovat kauniimpia, nekö jotka todella ovat tapahtuneet ja nostavat mieleen menneiden hetkien meren, pienet tunteet, kyllästymisen, onnen, epävarmuuden, turhuuden, itseinhon, vai ne jotka itse on keksinyt, ne joissa edetään suurin linjoin ja kaikki näyttää helpolta, mutta mitä enemmän tarinaa kehittelee sitä enemmän huomaa rupeavansa puhumaan asioista, jotka on kokenut tai ymmärtänyt elävässä todellisuudessa".

Minun tekisi kovasti mieleni kiivetä puuhun. Kiipeän puuhun, enkä suostu päivystämään huomenna. Missä päin Tamperetta kasvavat parhaat kiipeilypuut?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti Pispalanharjulla. Mukava oksanhanka, josta näkyy pitkälle järvenselille, molemmille.

Åboriginal

Heidi kirjoitti...

Pispalanharjun päällä on pieni puisto, jonka puita en ole vielä katsonut sillä silmällä.