lauantai 18. toukokuuta 2013

Valojen sammuttaminen on taitolaji

Kävimme V:n kanssa Helsingissä pitämässä erikoistuville lääkäreille luennon, joka koostui interaktiivisista potilastapauksista. Esitys kesti puolitoista tuntia, vuorottelimme, jottei homma kävisi kuulijoille liian yksitoikkoiseksi. Eräs nuori lääkäri kävi oikein erikseen meitä kiittämässä (emme siis olleet ihan toivottoman huonoja). Itseasiassa meilläkin oli varsin hauskaa.

Koska esiintyminen oli melko varhain aamulla, yövyimme hotellissa. Meille molemmille oli maksettu omat huoneet. Olemme tärkeitä henkilöitä. Elämämme on pullollaan glamouria. Nyt alkaa elitistinen valitus, jonka voi hyvin hypätä yli. Hotelliasuminen on tylsää. 

Ensin kirjaudutaan hotelliin. Lappuun vetäistään epäselvillä harakanvarpailla osoite, kansalaisuus ja alimmaiseksi allekirjoitus. Miksi?

Hississä painellaan oman kerroksen nappulaa, mutta hissi ei hievahdakaan. Sitten havaitaan, että hissi suostuu liikahtamaan vain, jos numerotaulun yläpuolella olevaan aukkoon tungetaan huonekortti. Kortti on käsilaukussa ja sellaisen paperin sisällä, johon on sutaistu huoneen numero. Lopulta hissi saadaan liikkeelle. Oikeassa kerroksessa pyöritään kuin väkkärät huonetta etsien. Käytävässä on pelottavan näköinen härveli, jossa voi kiillotuttaa kengät.

Kun on onnistuttu avaamaan huoneen ovi ja raahaamaan matkatavarat väliaikaiskotiin, niin napsutellaan huoneen valokatkaisijoita ilman suurempaa menestystä. Valoa saadakseen huonekortti on pujotettava reikään, joka ei pimeässä tietenkään löydy.Kun valot vihdoin on saatu päälle, niin niiden sammuttaminen on taitolaji: katkaisijoita on rivissa kymmenisen kappaletta ilman minkään valtakunnan logiikkaa.

Kylpyhuoneessa seisoo rivi sieviä shampoo- ja hoitoainepulloja, joiden tekstiä ei näe lukea. Jokainen liemi on samanväristä. Nämä tuotteet hankitaan jostain hämärästä hotellishampootukusta. Tuotteilla saa hiukset käsittämättömään sähköisyyden tilaan. Siitä huolimatta pullot on kerättävä mukaan, ne ikäänkuin ovat hotelliasumisen ekstrabonus. Pullot voi myöhemmin ottaa mukaan saunailtaan.

Aamiainen on aina samanlainen: tuoreita sämpylöitä (pakastettuja, paistettu hotellin keittiössä), croissantteja (sama juttu), laihaa tuoremehua, laihaa kahvia, edellisenä iltana viipaloitua mautonta tomaattia, "rapeaa" pekonia, munakokkelia, jugurttia, jäisiä pakastemarjoja ja juustoa. Kaiken yhteinen ominaisuus on se, ettei mikään oikein maistu miltään.

Koti on koti. Anttilasta ostettu jättipullo halpisshampoota on laatutuote ja aamiaisella saa laittaa jugurtin joukkoon marjoja, jotka eivät ole jäässä.

Edellä mainittu tilitys koskee suomalaisia hotelleja, joita ei kertakaikkiaan edes erota toisistaan.

3 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Yövyin äskettäin eräässä puolalaisen pikkukaupungin hotellissa. Edellämainittujen aamiaistarpeiden lisäksi siellä sai syrnikkejä smetanan kera sekä omenahillolla täytettyjä lettuja. Ulkomailla on jännittävä testata tuntemattoman merkkisiä jugurtteja. Varmuuden vuoksi valitsen kuitenkin maustamattoman. Muut ovat yleensä meikäläistäkin makeampia.

Heidi kirjoitti...

Ongelma on siinä, että hotellibisnestä hallitsee pari ketjua, jolloin kaikki on niin samanlaista, tylsää.

Timo Lampi kirjoitti...

Kun tuli 18 vuotena työn puolesta oltua siellä teillä teatterikesässä ja asuttua 1-2 vko hotellissa, ni voin sanoo ihan samaa. Kerran kymmenes vuodes ihan kiva kokemus, mut liika on siinäki liikaa.