maanantai 6. toukokuuta 2013

Susi-Kalle

Päätyäkseen kirjailijaksi on elettävä kirjailijan elämä. Kirjailijan elämä koostuu kirjailijan päivistä, joka taas koostuu kirjailijan tunneista.

Herään viiden jälkeen. Kissa surraa vieressäni. Tönin kissaa loitommalle, sillä en ole vielä antanut sille anteeksi, että se on nakertanut poikki orkidean kukkavanat. Avaan puhelimen ja katson onko eilisiltainen FB-keskustelu edennyt ja millaisiin filosofisiin sfääreihin. V on FB:ssa sitä mieltä, että hänen viimeaikainen hyvä onnensa johtuu Susi-Kallen suopeudesta. Susi-Kalle päättää elämämme kulusta. V:n mukaan Susi-Kalle sai tarpeekseen V:n melodramaattisesta käytöksestä ja teki hänen elämästään onnellisen. Toivon, että nyt kun Susi-Kalle on järjestänyt V:n elämän, hän alkaisi nostaa minun elämäni laatua. Jotta Susi-Kalle puuttuisi elämääni on minun kuulemma Susi-Kalle ekspertin mukaan herätettävä ystävät toistuvasti aamuyöstä ja itkettävä puhelimeen sekä käytettävä holtittomasti alkoholia niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Join lukupiirissä kaksi lasia Cavaa ja heti sain kaksikin erittäin ilahduttavaa sähköpostia.

Nyt harhauduin päiväni kuvailemisesta. Teen sen preesensissä, kuten ehkä jo havaitsettekin. Jumppaan makuuhuoneen nukkamatolla suppeat tiibetiläiset riitit, käyn suihkussa (en pese hiuksiani tänään, sillä pesin ne eilen, huomenna pesen ne taas) ja syön appelsiinin. Yritän syödä vähän, sillä haluan näyttää hyvältä yhdistyksemme kokouksessa, jonka puheenjohtaja siis olen (tehtävään ei onnistuttu huijaamaan ketään toista). Puen päälleni kevättakin. Siitä irtoaa nappi, joka kierii sängyn alle. Puen päälleni nahkatakin.

Töissä kuulen ilokseni, että saan vastailla tällä viikolla konsultaatiopuhelimeen. Pidän vastaanottoa. Yksi potilas ei tule: pääsen kahville.

Nyt seuraa päivän kliimaksi: käyn pankissa. Saan vuoronumeron virkailijalta, joka on pukeutunut tummansiniseen jakkupukuun. Anteeksi kritiikkini, mutta minusta olisi paljon mukavampaa käydä pankissa, jos virkailijat pukeutuisivat mielikuvituksellisemmin. Toisaalta pankissa asioimisen ei kuulu olla mukavaa.  Tarkkailen muita odottajia, sillä eihän minulla ole muutakaan tekemistä Salissa istuu nuoria tyttöjä ja poikia. Antavat näemmä nykyään lapsille asuntolainoja. Lopulta tulee vuoroni asettua lasikoppiin yhdessä nuoren miesvirkailijan kanssa. Tuntuu kuin istuisi akvaariossa, jossa ei ole vettä. Saan uuden Visa-kortin. Nuori pukumies kertoo, että korttini vaihdettiin todennäköisesti siksi, että jostakin on saattanut vuotaa korttien numeroita vääriin käsiin. Tämä on kuulemma varmennustoimenpide, mitään pahaa ei ole oikeasti sattunut. Olen iloinen, nyt pääsen todennäköisesti eräästä kuukausimaksusta, jonka maksamisen lopettaminen on osoittautunut vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.

Käyn Akateemisessa ja ostan Don Quijoten, joka on seuraava lukupiirikirjamme. Onneksi aikaa on runsaasti, sillä tuo klassikkoteos on melkoinen tiiliskivi. Unohdan heti romaanin sovituskoppiin, mutta kukaan ei onneksi ehdi varastaa sitä.

Syön jäätelön. Menen kirjastoon ja luen Kodin Kuvalehden. Nyt olen kotona ja odotan mitä Susi-Kalle on varalleni suunnitellut.

Onko tämä kirjailijan elämää? Ei ole, sanon minä.Ilmanko minusta ei tullut kirjailijaa. Cervantes julkaisi menestysromaaninsa vasta 58-vuotiaana, mutta eli kyllä sitä ennen mielenkiintoisen elämän.Menestysromaani alkaa näin: Joutilas lukijani, uskot varmaan vannomattakin, että olisin halunnut tämän kirjan, henkeni hedelmän, olevan lapsista kaunein, hauskin ja älykkäin.







3 kommenttia:

Miss J kirjoitti...

Minäkin kritisoin aikoinaan yliopistossa jollain tunnilla pankkivirkailijoiden asuja, ja muistan miten opettaja (se oli joku pienryhmä mutta en vieläkään oikein ymmärrä miten uskaltauduin esittelemään mielipiteitäni noinkin vapaasti) näpäytti minua sanomalla että olisipa epämiellyttävää käydä pankissa jos virkailijat eivät olisi siistejä. Sehän ei kylläkään ollut pointtini vaan kaipasin jonkinlaista omaperäisyyttä asujen valinnassa (mutta en sentään enää uskaltanut jatkaa teemasta).

Kirsti Ellilä kirjoitti...

Minäkään en ole elänyt, enkä edelleenkään elä kirjailijan elämää, mutta se minusta kuitenkin tuli. On silti aivan selvä puute se, ettei ole tullut kirjailijan elämää elettyä. Tai edes keksittyä hyviä kirjailijaelämäjuttuja joita voisi tarjoilla totena sille yleisölle, joka on erityisesti kiinnostunut kirjailijoiden elämästä. Cervantesin alkulause kyllä viettelee kiinnostamaan ko. klassikkoteoksesta.

Heidi kirjoitti...

Minustakin kirjan alku on vetävä. Kirjailijan elämää viettävät enemmän mieskirjailijat, mikäli olen asiaa oikein tulkinnut.