Kuvasta puuttuu laituri, jolla pestiin astiat. Kattilat upotettiin veteen likoamaan ja pian ne olivat täynnä pikkukaloja, jotka nauttivat ruoantähteistä, joita kattiloihin oli jäänyt, vaikka ne tarkasti tyhjennettiinkin. Mummolan sääntöjen mukaan laiturilta ei saanut onkia. Kaloja nimitettiin elättikaloiksi. Muistaakseni rannassa seisoi myös sysimusta pata. Taempana lenksotti parhaat päivänsä nähnyt savusauna, josta mummo kävi aina kerran vuodessa järvessä kastautumassa. Koko serkkujen rivi seurasi tätä suurta tapahtumaa. Mummo oli mielestäni tuolloin ikivanha. Mummon nilkassa oli säärihaava, josta kerran suihkusi verta. Jos lääkärinapua olisi tarvittu, olisi pitänyt soutaa vastarannalle, josta kulki mutkainen hiekkatie, jonka muistamisesta tulee vieläkin oksennus kurkkuun. Siitä olisi ollut matkaa kirkonkylälle vielä parikymmentä kilometriä. Puhelinta ei tuolloin mummolassa ollut.
Saunan vieressä aukeni viivasuora kasvimaa, jossa kasvatettiin retiisejä, porkkanoita, punajuuria, salaattia, lanttua, tilliä ja persiljaa. Tiskaamisesta ja kasvimaan kitkemisestä sain ensikosketukseni työntekoon. Työstä ei tosin maksettu palkkaa. Kasvimaan takana viljeltiin perunoita ja perunapellon takana kasvoi ohraa. Mummo käski serkkujen ottaa minusta esimerkkiä. Minua itketti, sillä en tiennyt mitä esimerkki tarkoitti.
Mummolan pihassa tepasteli muutama kana, joita serkut jatkuvasti rääkkäsivät. Serkku irrotti kärpäseltä koivet. Toinen serkku keräsi perhosia, jotka pistettiin lasipurkkiin. Purkissa oli eetteriin kastettua pumpulia. Myöhemmin perhoset keihästettiin nuppineuloilla ja kiinnitettiin valkoiseen alustaan.
Navetassa asustivat lehmät, jotka villiintyivät kun vihdoin keväällä pääsivät pimeästä ja tunkkaisesta navetasta ulkoilmaan. Tallissa oli hevosen asunto. Vaari rakensi itse reen hevosen perään. Talvella järvestä sahattiin suuret kimpaleet jäätä, ja kuljetettiin reellä kuoppaan, jossa jää ei kesän aikana ehtinyt sulaa. Mummo kyykki kukkapenkissä ja keräsi pihamaalta tuulen mukana sinne lennelleet puunoksat.
Kukaan ei vahtinut tekemisiämme. Uimassa kävimme keskenämme. Suuri hupi oli kisa, jossa yritimme kestää mahdollisimma pitkään sakeaanaan savua täynnä olevassa lämmitettävässä savusaunassa.
Luin mummolan kirjat moneen kertaan. Niitä olikin joka makuun: Hilja Valtosen "Neiti talonmies" oli suosikkini, Aino Räsäsen "Soita minulle Helena" menetteli. Vähiten pidin kirjasta, joka kertoi karhunmetsästyksestä. Näiden kolmen lisäksi kirjahyllystä löytyi Mathilda Wreden elämänkerta, raamattu ja virsikirja.
Illalla saunan jälkeen juotiin makeaa teetä, johon kastettiin mummon tekemiä korppuja. Mummo viihdytti meitä ja itseään lukemalla ääneen K-vesi lehdestä ja Iisalmen Sanomista uutisia hukkumisista ja kammottavista murhatöistä, joita ympäri maailman sattui yhtenään.
3 kommenttia:
Kappas, miten tulikin oma lapsuus mieleen. Minä luin yhden kirjahyllyllisen pahimmassa ahmimisiässä, käytöksen kultaisesta kirjasta lääkärikirjoihin saakka. Valitettavasti kirjaviisaus ja sivistys tarttuivat kovin heikosti työläisen kakaraan.
Omassa lapsuudenkodissani oli kylläkin paljon kirjoja. Niitä ostettiin joka vuosi kirja-alennusmyynnistä ja me lapset saimme myös noita alennuskirjoja. Kirjastossa kävin ihan yksin heti kun aloitin koulun. Isä luki minulle eläinsatuja, äidin en muista koskaan meille lukeneen. Lukemista arvostettiin, eikä sitä pidetty tyhjänpäiväisenä (olen kuullut monelta ikäiseltäni, että lukemisenkatsottiin olevan laiskottelua, mm. väitöskirjaohjaajani on lukenut yhden ainoan kirjan).
Tässä on uusi ja raikas ilme, hienoa.
Minun "mummolani" oli kaupungissa, ihan kivierämaassa. Nyt olen edistynyt niin että asumme melkein maalla, katuvalo kylläkin antaa taajaman tuntua jopa meidän talolle. mukava kun ei ole ihan pimeää koskaan. Tai sydän & aamuyöstä en tiedä kun en valvo silloin.
Lähetä kommentti