lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kallista

Kävin eilen Berthassa syömässä yhden kaverini kanssa. Ravintolan ruokalistassa kerrottiin vain aterioiden raaka-aineet, alkuruoan kohdalla luki muistaakseni parsaa, kananmunaa, tomaattia, majoneesia ja pestoa. Yksi ruokalaji maksoi 27  ja kolme 42 euroa. Tarkoitus oli siis nauttia koko menu. Kovin halpaa syöminen ei ole. Jokaisen annoksen kohdalla tarjoilija piti pitkän posmatuksen. Ensin tuotiin leipää, joka oli leivottu ihan itse luomuspelttijauhoista. Kirnuvoi tuli Peltolan meijeristä ja sen suolapitoisuus oli tarjoilijan makuun ihanteelliset (Pekka Puskan mielestä myrkylliset) kolme prosenttia. Viini oli kasvatettu italialaisen entisen laulajan ja näyttelijän viinitilalla. Välillä meni koomisuuden puolelle. Me maksoimme erityisyyden ja laadun mielikuvasta. Oliko hyvää? Alkuruoka oli herkullista, samaten jälkiruoka, pääruoka taas  ei ollut, mutta sitä oli onneksi hyvin vähän. Voissa paistetun varhaiskaalin päälle oli tällätty jollain jauholla päällystetty golf-pallon kokoinen lihakikkara ja viereen oli taiteellisesti heitetty 3 cm pituinen keskisormeni paksuinen verimakkara.

Tänään tein töitä. Töiden jälkeen käväisin kaupungilla, jossa liikkui polvenkorkuisia natiaisia oluttölkit käsissään. Keskustorilla hillui Elastinen. Olisi tehnyt mieli tanssia.

Puutun terveydenhuollon nykytilaan ihan pikkuisen, vaikken siitä mitään tiedä. Töissä esiteltiin potilastapausta: kyseessä oli nuori nainen, joka sairastaa hyvin harvinaista tautia. Tautiin on hiljattain kehitetty hoito, jolla ei sitä suinkaan paranneta, mutta lääkkeen avulla on mahdollista elää normaalipituinen elämä. Ainoa mutta asiassa on hoidon hinta, joka oli noin 20 000 euroa kerta (pienemmälläkin annoksella saatetaan pärjätä, mutta kallista se on jokatapauksessa). Tuo hinta ei ole vuoden lääkekustannus vaan yksi lääkeinfuusio, joka on toistettava 2 viikon välein.

Nykyisin vaikkapa pahanlaatuisiin veritauteihin kehitellään hyvin kalliita hoitoja, jotka eivät paranna vaan pitävät potilaan elossa vuosia. Tällaiseen kehittelyyn lääkefirmoilla on ymmärrettävästi suuri motivaatio. Tai ajatellaanpa vaikka HIV:n hoitoa, joka on kallista, mutta järkevää: potilaat tekevät töitä ja hankkivat lapsia. Nyt joku ajattelee, HIV-infektion olevan potilaan omaa syytä. Kannattaa pohtia rehellisesti, eikö kertaakaan elämänsä aikana ole harrastanut suojaamatonta seksiä.

Kun aloitin ensimmäisen sairaalatyöjaksoni, sydäninfarkti liuotettiin vain alle kuusikymmenvuotiailta, nyt lähes kaikkien koronaarit kuvataan, pallolaajennetaan ja stentataan. Nyt sitten syytetään erikoissairaanhoitoa: me tuhlaamme kaikki rahat. Kuitenkaan ei saisi priorisoida iän eikä oikein minkään muunkaan mukaan. Minusta jonkinlaista priorisointia on tulevaisuudessa pakko tehdä.

Minä aiheutan toiminnallani yhteiskunnalle niin suuret kulut, että minut kannattaisi laittaa pois töistä ja jatkaa tyynesti palkanmaksua.

3 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

Kuka ne kipeet sit hoitais, jos kaikki lekurit...tai no. Tuntuu vaan että kaikki kallistuu. Lääkefirmat on pakotettuja tekeen kovaa tulosta, kun sijoittajat niin vaatii. Se tietää kalliita lääkkeitä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä kanssasi tuosta priorisoinnin välttämättömyydestä. En vaan ole vielä ketään löytänyt, joka niitä päätöksiä rupeaisi tekemään. Ihan varmaa on ettei meillä tule jatkossa olemaan varaa tällaisiin superkalliisiin hoitoihin. Pakko on jatkossa miettiä, mikä voi maksimissaan olla yhden lisäelinvuoden hinta?Ja geenihoidot ja elimien keinokasvatus on vielä tulossa.

Timo Lampi kirjoitti...

Siinpä se onkin. Kuka vetää ne rajat? Kellä riittää rohkeus ja/tai uskallus?