keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Pyörätieindeksi

Mielialaani ja rasittuneisuusastettani voi hyvin mitata pyörätieindeksillä. Tänään pyörätieindeksini on noin 9 (skaalalla 0-10). Ihan tarkka mittausmenetelmä ei ole. Puutarhakadun pyörätielle oli pysäköity auto siten, ettei siitä päässyt ohitse väistämättä jalankulkijoiden alueelle. Autotielle ei voinut siirtyä korkean rotwallin vuoksi (olen vasta Tampereella kuullut rotwallista). Koska pyörätieindeksini sattui tänään olemaan korkea, huusin eteeni pysäköityyn autoon nojailevalle nuorelle miehelle: "Sorrry, tämä on pyörätie!". Johon nuori mies vastasi, "Voithan sinä kiertää".Auto oli aseteltu sillä tavalla vinottain, että se taatusti täytti koko pyörätien. Koen tämän asian henkilökohtaisena loukkauksena, varsinkin kun pyörätieindeksini sattui juuri tänään olemaan yläkanttinen. FB:ssa on vertaistukiryhmä kaltaisilleni. Sinne saa lähettää kuvia pyärätielle pysäköidyistä moottoriajoneuvoista.

Kävimme pitkästä aikaa kuntosalilla. Lihaskuntoni ei ollut varsinaisesti noussut, jaksoin hädintuskin nostaa ne painot, joilla puolisen vuotta sitten aloitin. S sanoi, että olen laihtunut selästä. Olin hyvin tyytyvänen, sillä haluan laihtua nimenomaan selkäpuolelta.

Madridin kongressiin osallistui nainen, joka aikoo mennä fitness-kisoihin. Hän raotti matkalaukkuaan, joka oli täynnä proteinivalmisteita. Naisesta tulivat mieleen jotkut Aldomovarin elokuvien hahmot. Hän oli hyvin lihaksikas ja silmiä ympäröivät keinotekoisesti tuuhennetut silmäripset. En usko proteinijauhoihin.




Ei kommentteja: