Ostin liput Hectorin konserttiin "minulla ei ole muuta elämää kuin työ" paniikissa. Hector oli pukeutunut löysään mustaan vähän kimaltavaan paitaan (samantyyppisiä paitoja tarjotaan juhla-asuiksi ylipainoisille naisille) ja farkkuihin. Alkuun hän lauloi pääasiassa muiden tuotantoa kuten Beatlesien kappaleen Strawberry fields forever, jonka kohdalla vähän pelotti kestääkö ääni, onneksi hyvä bändi tuki miestä. Hän esitti myös Cohenin, Brelin ja Lou Reedin tuotantoa. Hector pyyhki välillä kasvojaan mustaan rättiin ja katsoi meitä coolisti tummien lasien takaa.
Tauon jälkeen esitettiin miehen omia hittejä ja lopussa yleisö villiintyi taputtamaan seisaallaan. Ensin nousi yksi, pian toinen, kohta kokonainen rivi, katsomo ja lopulta seisoivat kaikki. Minäkin ponkaisin pystyyn, etten leimautuisi ilonpilaajaksi ja erottuisi ikävästi yksimielisen ihastuneesta joukosta. Läpytin sille, että mies oli edelleen melko hyvässä vedossa, että olen itsekin hengissä, taputin nuoruudelle ja sille, että jaksoin vielä kertaalleen kuunnella kuinka lumi teki enkelin eteiseen. Ei Hector huono ollut, mutta ei tehnyt mieli lähteä miehen mukaan viettämään rock'n roll elämää. Nykyään laitan kaikenlaisten jäähyväiskiertueiden ympärille lainausmerkit.
Eilen minulle selvisi työpaikan intrassa käytetty lyhenne HR (human resources), olin luullut, että kyse oli jostain lyhennetystä hämäläisestä sananparresta. HR-pöytä, miksi pöytä, miksei vaikka nojatuoli. Omalta HR-pöydältäni löytyivät pitkään väärän Heidin tiedot. Lähetin tästä virheestä palautetta noin puolen vuoden ajan. Sain uudelleen ja uudelleen viestin "Virhe korjattu, tarkista asia" johon jouduin toistuvasti vastaamaan "Väärät tiedot ovat siellä edelleen". Puolen vuoden kuluttua sain taas kerran viestin, jossa ilmoitettiin asia korjatuksi ja kas kummaa homma olikin hoidettu. Aloin melkein uskoa siihen, että asiat aina lopulta aina järjestyvät.
En saavu työpaikalleni klo 7.40 jotta voisin juoda aamukahvit palkan virratessa, vaan tarvitsen vähintään vartin avatakseni kaikki työhöni vaadittavat ohjelmat. Ensin laitan koneeseen henkilökohtaisen korttini, jolloin se väittää, ettei antamani numero kelpaa, vaikka tässä vaiheessa en ole edes näpytellyt ainuttakaan numeroa. Seuraavaksi näppäilen henkilökohtaisen ybersalaisen numeroni, joka natsaa erittäin tärkeän henkilökohtaisen korttini kanssa. Kortista käsketään pitää yhtä hyvää huolta kuin pankkikortista. Unohtelen sen milloin minnekin. Seraavaksi haen kahvikupillisen, sillä koneeni on hitaasti syttyvää tyyppiä ja jo hieman iäkäskin (tietokoneiden ikä muistuttaa pienten jyrsijöiden ikää). Avaan sairauskertomusohjelman, näppäilen pitämäni poliklinikan tunnuksen , potilaslistan ja lopulta saan esille potilaan sairauskertomustiedot. Käyn katsomassa labrat ohjelmasta, joka utelee onko minulla tähän potilaan lupa. Avaan rtg-arkiston, joka myös vaatii minua kertomaan onko minulla potilaan antamaa suostumusta tähän toimeen. Vakuutan minulla sellaisen olevan. Tässä vaiheessa en ole nähnyt potilaasta kuin nimen, joten minulla ei ole ollut mahdollisuutta kysyä häneltä mitään. Availen vastaanoton aikana myös lääkeohjelman ja reseptiohjelman, mutta ne ovat pikkujuttuja.
Aukaisen ohjelman, johon näpyttelen kerroksen (miksi?), huoneen numeron ja poliklinikan nimen. Tällä ohjelmalla pyydän asiakkaan huoneeseeni, jos ohjelma sattuu toimimaan. Potilas on ennen luokseni saapumista pelkkä numero. Hän on suloisesti tietosuojattu. Naputan kuvaketta, jonka takaa löytyy monitorointiohjelma, josta ei sen enempää. Laitan ohjelmaan erilaisia tietoja. Lopussa merkitsen ohjelmiin, minkä verran laskutetaan ja mikä onkaan diagnoosi. Vaikka joku kävisi luonani viiden vuoden ajan samalla diagnoosilla, minun on se omilla kätösilläni joka kerta kirjoitettava, olisihan se liian helppoa jos siellä olisi jonkinlainen oletusdiagnoosi.
Kaikilla ohjelmilla on hienoja nimiä, ihan kuten hirmumyrskyillä. Seuraavan kerran kun lääkäri tuijottaa teidän sijastanne tietokoneen näyttöä, niin voitte olla melko varma, että hän ei tee sitä surffatakseen netissä.
5 kommenttia:
Onko Beatleskin laulanut Scarborough Fairin? Itselleni tutuin on Simon ja Garfunkelin esitys.
Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että vaikka olen kirjautunut omalla ybersalaisella kortillani ja tunnuksellani jollekin koneelle, ei voida pitää itsestään selvänä, että se olen juuri minä, joka nyt tässä omilla pikku kätösilläni klikkailen ja kirjoittelen näitä röntgenlähetteitä, vaan oma nimi on sinne oikeaan lokeroon joka kerta kirjoitettava.
Ja sitten on vielä tämä toimenpidekoodauslokerikko. Olen ymmärtänyt, että sairaaloiden tehokkuutta kartoitetaan ja resursseja jaetaan ehkä sen perusteella kuinka paljon käsittämättömiä lyhenteitä niissä lokeroissa on, joten esimieheni kannustuksesta olen niitä nyt pyrkinyt täyttämään. Lunttilappu on oltava taskussa, koska käytössä on täysin sattumanvaraisilta vaikuttavia koodeja riippuen kohteena olevasta ruumiinosasta ja siitä onko toimenpiteellä ollut diagnostinen tai terapeuttinen tarkoitus, vai ihanko huvikseen on potilasta piikitelty, ja onko apuna käytetty kenties jotakin kuvantamisvekotinta.
Kyllä lääkärit osaavat tehdä sihteerin työt, mutta kun lääkärin aika kuluu toimistotöihin niin palkkaakohan työnantaja lisää sihteerejä hoitamaan niitä potilaita? Olen kuullut sairaalasta, jonka päivystyshuoneen seinällä luki "Jokainen vaihtaa lakanansa itse", johon kypsähtänyt kirurgipäivystäjä oli lisännyt että "Jokainen leikkaa umpparinsa itse".
Strawberry fields forever, sorry.
Hyvä Vappu! Nythän on sellainen hallinnon päiväuni, jossa ei konekirjoitusta enää tarvita vaan kone kirjoittaa suoraan sanelusta. Ehkä se joskus onkin mahdollista, sihteerityövoimaa vähennetään jo valmiiksi.
Toi on täysin järjetöntä. Ohjelmien pitäs toimia ku vettä vaa, helpottaa lekurin työtä eikä hankaloittaa. Kaikest älyttömintä on se, et lekurin tarttee itte näpytellä esim. lausunto. Kallista lekurin aikaa viedää pakottamalla tekeen toimisto-akkojen töitä, persetti!
Lähetä kommentti