perjantai 28. helmikuuta 2014

Safari

Jatkuu...

Mikä onkaan Tampereen nuorekkain ja kansainvälisin paikka? Lidl tietysti. Sieltä löytyvät opiskelijat ja huivin sisälle hiuksensa kätkeneet naiset. Olen koukuttunut liikkeen paistopisteeseen ja varsinkin neliömäisiin rapeisiin ruispaloihin, mainioihin vihanneksiin ja hedelmiin ja siihen, ettei tarvitse esittää mitään etukorttia. Kiusallanikin käyn liikkeessä, sillä minua ärsyttää se, että suomalaista elintarvikekauppaa hallitsee pari ketjua.

Etelä-Afrikassa ruokaa saattoi hankkia Pick and Pay liikkeestä. Halpaa olisi ollut, olisin voinut hankkia hillosokerit puoli-ilmaiseksi. Köyhiä ovat ihmisetkin.

Matkan viimeinen osuus oli paripäiväinen safari. Asuimme aidatun alueen sisällä Eastern Capessa Kariega nimisessä puistossa. Ei tarvinnut pelätä, että leijona syö. Aamuisin jeeppi haki pihasta kuudelta. Safarioppaamme pänttäsi päähämme kolme sääntöä: seisomaan ei avoimessa autossa saa nousta eikä ajoneuvosta poistua ja on puhuttava hiljaisella äänellä. Sitten Brendan alkoi hurjastella kuoppaisia ja mutkaisia teitä. Alamäessä hän irroitti kädet ratista ja kiljui jihuu! Elämet eivät jeepistä ja sen sisältämästä vaaleapintaisesta lihasta piitanneet.

Ajoimme parin metrin päähän leijonista, jotka vain käänsivät kylkeään laiskasti. Pennut kisailivat vieressä ja läpsivät toisiaan valtavilla tassuillaan. Atiloopit olivat kaikkein säikyimpiä. Näimme leijonia, kirahveja, seeproja, antilooppeja, puhveleita, kaksi virtahepoa (niistä näkyvivät vain sieraimet), norsuja, sarvikuonon, värikkäitä lintuja, pensaan (opas väitti, että sen nimi oli old man's balls), hämähäkkejä, strutseja ja monia muita eläimiä. Sarvikuonon sarvi oli katkaistu eläimen hengen säilyttämiseksi. Aiemmin salametsästäjät ampuivat sarvikuonot, sillä niiden sarvista tehdään jauhoa, jonka oletetaan parantavan potenssia. Jauho on suosittu tuote Aasiassa. Lääkärinä ajattelen, että parempiakin keinoja on olemassa. Sarvikuonoraukat.

Kirahvin poikasen navasta roikkui vielä napanuoran jäännökset. Kun sukulaiset soittavat ja kysyvät pienokaisen tärkeät tiedot, vanhemmat sanovat  "Poika se on, terve, sata kiloa ja pari metriä".

Aamukierros päättyi kymmeneltä, jolloin söimme aamiasen, "kevyt" lounas ahmittiin puoli kolmelta ja neljältä jatkettiin eläinten etsimistä. Safarioppaat kommunikoivat radiopuhelimilla. Kun jostain löytyi jotain kiinnostavaa, he ilmoittivat sijainnin toisilleen. Kerran rikoimme kahta sääntöä. Hiivimme rannalle katsomaan joessa lymyileviä virtahepoja. Ne näyttävät sympaattisilta, mutta ovat vaarallisia. "Prepare to run as hell" Brendan sanoi. Kun otukset lipuivat rantaa kohti, astelimme rauhallisesti takaisin jeepin turvaan.

Vessat ovat matkalla tärkeitä. "There are toilets everywhere" Brendan sanoi. Jotenkin puskat eivät houkutelleet. Lopuksi pysähdyimme juomaan lasilliset viiniä ja nauttimaan auringonlaskusta.

Matkalla pitää olla opas. Asiat jäävät paremmin päähän kun ne sanotaan ensin englanniksi ja käännetään sitten vielä suomeksi. Oppaan puhe oli hieman verkkaista. Bussissa lause saattoi katketa jatkuakseen viiden minuutin kuluttua. Ravintolassa opas kertoi mitä oli tarjolla: "Kalaa, tauko, erilaisia salaatteja, tauko, jälkiruokaa, tauko". Meillä oli nälkä. Opas pyysi laskut ja komensi tarjoilijoita. Olihan se meille helppoa.

Kannattiko? Piinallinen lento, kova hinta (arvaatte, ettei tällaiseen ole ihan yhtenään varaa), vieraiden ihmisten kanssa liikkuminen (olivat yllättäen mukavia). Kannatti. En olisi yksin osannut tällaista matkaa järjestää. Tiedän, että olen hyvin etuoikeutettu. Annoin townshipin koululle randeja, mutta eihän se riitä. Pitäisi antaa paljon enemmän.

Nelson Mandela, Nelson Mandela, Nelson Mandela.

Loppu.




9 kommenttia:

Stadin Friidu kirjoitti...

Kiitos, kattava ja mielenkiintoinen matkakertomus. Aivan kuin olisin ollut mukana.

Heidi kirjoitti...

Kiitos. Paljon jäi tietysti kertomattakin, mutta rajansa matkakertomuksellakin.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että kaikilla ei ole mahdollisuutta moiseen matkaan!

Arvostukseni Mandelaa kohtaan nousi sfääreihin kuullessani, että hän piti 27 vankilavuotta elämänsä parhaana aikana, vaikka ei edes tiennyt koskaan vapautuvansa.

Hengessään vapaata eivät vankilankaan kalterit kahlitse.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että kaikilla ei ole mahdollisuutta moiseen matkaan!

Arvostukseni Mandelaa kohtaan nousi sfääreihin kuullessani, että hän piti 27 vankilavuotta elämänsä parhaana aikana, vaikka ei edes tiennyt koskaan vapautuvansa.

Hengessään vapaata eivät vankilankaan kalterit kahlitse.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Jaaha, oikein tuplana lähti.

Timo Lampi kirjoitti...

Kiitos, Heidi. Pääsimpäs taas matkalle nousematta sängystä. :D

-kummitus- kirjoitti...

Wohoo! Ihan kuin olisin käynyt Mma Ramotswen takapihalla rooiboksella. Kiitos.

Heidi kirjoitti...

Kiva kuulla, että olette pitäneet matkakertomuksestani. Olen iloinen, etteivät ne jotka eivät siitä pitäneet ole tulleet sitä kommentoimaan.

Sari kirjoitti...

Kiitos kattavasta matkakertomuksesta. Tyttäreni käy joka vuosi tapaamassa ystäväänsä, joka on muuttanut Kapkaupunkiin sikäläisen poikaystävänsä luokse. Poikaystävä on rikkaasta valkoisesta perheestä ja he eivät ole oikein minkäänlaisissa tekemisissä mustaihoisen väestön kanssa( jos palvelijoita ei lasketa). Minusta oli kuvaavaa kun kävivät sikäläisessä rock konsertissa, se oli suuri ulkoilmatapahtuma, mutta mustia ei siellä näkynyt.