tiistai 11. helmikuuta 2014

Eduskuntatalon puistossa

Keilaaminen sujuu välillä hyvin, mutta useinmiten huonosti. Nyt opettelimme laskemaan pisteitä. Koneethan ne laskevat, mutta jos sattuu tulemaan sellainen äärimmäinen hätätilanne, että laskuri tilttaa. Kävimme keilahallin back stagella, jossa keilat pyörivät ja asettuvat niille varattuihin koloihin vähän kuin lottoarvonnassa. Koneen rautaiset näpit nostavat ne toiveikkaan keilaajan kaadettavaksi aina samaan sotilaalliseen järjestykseen. Meteli oli melkoinen.

Lähden huomenna eduskuntaan, menen erääseen ryhmään oman alani edustajana. Etukäteen jo varoitettiin, että on todennäköistä, etteivät kansanedustajat ehdi paikalle. Miten sellaiseen tilaisuuteen pukeudutaan? Tarjoillaanko siellä jotain syötävää vai peräti pullakahvit? Jos ei niin kannattaako ottaa eväät mukaan? 

Kävin terveydenhoitajalla, joka tuikkasi käsivarteeni rokotuksen, mittasi verenpaineeni ja vyötärönympäryksen. Vain neljä senttiä on liikaa. Kysyin pääsisinkö työpsykologille, että oppisin pois raatamisesta. Aika varattiin maaliskuulle.

Voisin kirjoittaa jostain tärkeästä: sote-uudistuksesta, narkomaaneista, eläkeläisistä, sukellusonnettomuuksista, taide-elokuvista, mitaleista tai vaikka säästä. Mistä sitten kirjoitan? Itsestänipä tietysti. 

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Onnittelut kelpo senttiluvuista. Itse ihmettelen, että kun joillakin on vatsan kohdalla pusakassa väljää ja itsellä ei - enää. Luulen, että salaisuutesi on työmatkapyöräily!
t. Minna

Motoristin Mutsi kirjoitti...

Ei itsestä kirjoittamisessa ole mitään vikaa - sehän on terapeuttista. Ja huomattavasti edullisempaakin kuin makaaminen(vai istutanko Suomessa) terapeutin sohvalla ;-)