sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sekalaista höppinää, taas

Eilen aamulla herätessäni tuumin: päivä on lyhyt, viikko on lyhyt ja elämä on tynkä: lähdin kaupungille ostamaan pinniä. Pinnillä kiinnittäisin kasvoille pyrkivät hiukset kun puhdistan kasvoni. Löysin pinnin, mutta ostin myös sievän tunikan ja olohuoneeseen verhot Kertun repimien tilalle. Samalla kun ripustin verhot vaihdoin huonekalujen asemointia. Kotini on kylmä ja moni on arvellut osasyyksi olohuoneen patterin edessä seisovan sohvan. Nyt sohva köllöttää toisella seinustalla.  Huonekalujen siirtäminen ilman apua on hankalaa. Yritämme Kertun kanssa tottua muutoksiin.

Kävin U:n kanssa katsomassa elokuvan Dallas buyers club. Elokuva kertoo juntista homovitsejä laukovasta sähkömiehestä ja rodeoratsastajasta, jolla todetaan HIV-virus. Ilmeisesti tauti on jo AIDS vaiheessa, sillä elinaikaa luvataan vain kuukausi. Varsinaisia taudin hoitoja tuolloin vasta kokeiltiin, eikä niiden käytölle ollut vielä FDA:n lupaa. Mies ei jää toimettomaksi vaan alkaa kuljettaa lääkkeitä Meksikosta ja pistää pienimuotoisen lääkebisneksen pystyyn. Kuten lehdistä olemme saaneet lukea Matthew McConayghey on hieno AIDSiin sairastuvana miehenä herkullinen on myös hänen liikekumppaninsa trans-gender (meneekö oikein, transsukupuolinen?) Rayon (Jared Leto).

Kävimme juomassa viinilasilliset (tai oikeastaan kahdet) elokuvan jälkeen ja muistelimme AIDSin saapumista Suomeen. Sitähän pidettiin alkuun pelkästään homojen riesana. Eräs kollega sanoi 80-luvulla, että jos mies kantaa olkalaukkua, niin vasta-aineet kannattaa tarkastaa. Muistan osastoltani ensimmäisen AIDSiin kuolleen miehen. Otin hänestä valtimoverinäytteen. Silloin vielä pelättiin hillittömästi ja sairauskertomuksen kanteen liimattiin merkki veriteitse tarttuvan taudin riskistä. Potilaita ei otettu tehohoitoon. Tuo nuorehko mies menehtyi keuhkokuumeeseen.  Nyt potilaat normaalia elämää, käyvät töissä ja saavat lapsia.

Kävin ostamassa samassa Viita-ryhmässä kanssani opiskelleen Mari Laaksosen runokokoelman Galleria Noesis. Vilkuilin sitä eilen, enkä paljonkaan ymmärtänyt. Pitää lukea lisää. Kirjakaupan mies kysyi tulenko tiistaina kuuntelemaan Anja Erämajaa, sanoin meneväni keilakurssille. Kulttuuri-imagoni kärsi kolauksen.

9 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Nyt saa myös kommentoida sekalaista, niinhän?!
Blogisi otsikko on hieno ja muistoja kirvoittava!
Isoäitini sanoi: "Kun syömisen ja saunan päälle menee nukkumaan, niin suap kaiken itelleen."
Isoisäni surullinen tarina liittyy tismalleen tuohon blogisi otsikkoon. Hän oli seppä, joka saunan jälkeen meni pihalle pajaansa kengittämään jonkun pihaan ajaneen asiakkaan hevosen, ja kuoli keuhkokuumeeseen suhteellisen nuorena miehenä. Niin se käy.

Heidi kirjoitti...

Saa kommentoida sekalaista. Huomasin äsken, että otsikkoon oli tullut kirjoitusvirhe, mutta sopiva sellainen. Asiasta toiseen hyppivä höpinä saattaisi olla höppinää.

Merja kirjoitti...

Luulen tehneeni aikoinaan ensimmäisen HIV-positiiviselle suoritetun raskaudenkeskeytyksen, johon hänet painostettiin tartunnan vuoksi. Muistan ajatelleeni, että taisi tulla tehdyksi virhe ammatinvalinnassa. Jälkikäteen ajtellen touhumme oli kammottavaa: olimme pukeutuneet kuin avaruuteen lähtijät, kaikki, mihin potilas koski, hävitettiin, huoneesta poistettiin jopa verhot. Kukaan ei tainnut kysyä potilaalta, miten hän voi. Tällaistakin tietämättömyys teettää.

Anonyymi kirjoitti...

Minä muistan, miten kouluissa velvoitettiin kouluterveydenhoitajat valistamaan oppilaita. Meillä kiltti vanhahko terveystätimme oli ihan pulassa. Oppituntien jälkeen hän selitti opehuoneessa, ettei hän nyt suinkaan voinut lapsille (yläkoulu, 13 - 16-vuotiaita) "sellaisia" puhua! Hän oli kertonut, että tauti tarttuu veren välityksellä, joten jos vaikka jollain on päänahassa haava ja hän on kammannut hiuksiaan kammalla ja sitten joku lainaa kampaa, niin voi saada tartunnan siitä kammasta. Että tästä lähin sovitaan, ettei kukaan koulussa lainaa toisen kampaa...

Ja tää on ihan totta! Oli ensimmäinen työpaikkani.

Heidi kirjoitti...

Ei ihme jos syntyy turhia pelkoja ja toisaalta unohdetaan suojata itseä (ja toista) sukupuolitautitartunnoilta.

Heidi kirjoitti...

Ehkä hän sekoitti HIV-infektion ja päätäit...

bert kirjoitti...

En ole nähnyt elokuvaa, mutta tässä kohden terminologiassa on syytä olla tarkka: Jared Leto näyttelee transgender-naista, ei transvestiittiä.

Heidi kirjoitti...

Korjasin.

sorvatar kirjoitti...

Tuli noista kouluterveydenhoitajista mieleen: yläasteella oli joku käynti ehkäisyneuvoloassa ja th. kehotti kysymään mitä vaan (TYHMÄÄ KYSYMYSTÄ EI OLE). No sitten jonkin ajan pääastä hän alkoi päivitellä ja naraa, kun joku poika oli joskus kysynyt, mahtuuko kondomi varmasti. Muistan miettineeni, että joku meni vikaan... Liikunnanopettaja osallistui myös ivaan. Miksi sitten sanotaan, että tyhmiä kysymyksiä ei ole, ja mitä tahansa saa kysyä?

Onneksi lääketiede Suomessa pelastaa. Kunpa pelastaisi joskus joka paikassa tuoltakin sairaudelta ja tytöt ympärileikkauksilta. Ja suomalaiset eivät myöskään hankkisi tänne tarkoituksella takaisin turhia tuhkarokkoja ym. Kun ei ole pakko.