lauantai 1. helmikuuta 2014

Käsveska

Eikös vanhemmiten kuuluisi herätä ennen kuin aamulehti kolahtaa postilaatikosta? Havahduin hereille kuuden maissa armottomaan naukumiseen ja päästin tyhmyyksissäni Kertun makuuhuoneeseen. Kerttu alkoi nuolla hiuksiani. Se löyhkäsi kissanruoalle. Piilouduin peiton alle kunnes Kerttu kyllästyi. Nukuin lopulta yhdeksään.

Hesarissa kerrotaan terveyskeskuslääkärien päivästä. Kun minulla oli pieni tytär, kuljin töissä terveyskeskuksessa viidenkymmenen kilometrin päässä, päivystin neljä vuorokautta kuukaudessa ja olin uupunut. Makasin sängyssä päivystyksen jälkeen ja pieni tyttäremme aneli huomiotani. En jaksanut edes kättäni nostaa. Minulla on vieläkin paha mieli asiasta.  Minua väsyttää taas, mutta onneksi nyt kärsin siitä ainoastaan itse.

Keskustelimme eilen sanoista. H sanoi, että hänen miehensä on vanha (melkein viisikymmentä vuotta siis) ja käyttää siksi outoja sanoja kuten makeinen. Makeinen on jotenkin hyvin kirjallinen sana. Ei kukaan sano "Otan yhden vielä yhden makeisen, vaikkei pitäisi".  Lapanen on H:n mielestä toinen outo sana. Minulle lapanen on ihan tavallinen talvihansikasta kuvaava ilmaus. Tumput, lapaset, rukkaset, kaikissa on erilliset osastot peukalolle ja neljälle sormelle.

Lapsena mummo käytti kummallisia sanoja kuten tassi. Tassi on kahvikupin alla käytettävä lautanen. Kupista kaadetaan kermaista kahvia tassille, asetellaan sokeripala huulten väliin ja ryystetään kuuma juoma sen läpi. Käsilaukkua kutsuttiin käsveskaksi. Muitakin ruotsin kielestä suomalaiseen suuhun sopivaksi muotoiltuja sanoja käytettiin silloin kun salaattikastike vielä tehtiin etikasta ja sokerista tai vatkatusta kermasta, ainakin mummolassa.

Minä pidän Riku Korhosesta, tai enhän minä häntä tunne. Mies kirjoittaa kirjojen lisäksi Imgeen kolumneja ja pitkiä henkilökohtaisia reportaaseja (joku ilkeä voisi väittää kirjoittamistapaa itsekeskeiseksi, minusta hän asettaa itsensä alttiiksi teksteissään). Nyt Korhonen kirjoitti siitä, miten pelkää rakkautta "En uskaltanut rakastaa". Kuulostaa pateettiselta, mutta onnistuu olemaan aito, ainakin tuntuu aidolta.  Rakkaudesta on kirjoitettu kaikki. Silti Riku Korhosen tekstiä lukee aina mielellään. Nyt olen tunnustanut rakkauteni Riku Korhoseen. Tasapuolisuuden nimissä mainitsen, että olen nauranut ääneen lukiessani hänen puolisonsa Anna- Leena Härkösen kolumneja.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Kaisa kirjoitti...

Makeinen - hauska sana, mutta on siinä jotain sievistelevää, niinkuin kieltämättä karamellissakin.

Meillä kotona sanottiin pussilakanaa täkkipussiksi. 21-vuotias poikani paljasti minulle äskettäin siitä joutuneensa paljonkin kärsimään, kaverit kuulemma nauravat täkkipussille.

Sanoin ettei ole kunnon kärsimykseen törmännytkään, kun en koskaan perunamuusin survomiseen käytetystä kapistuksesta opettanut käyttämään peräpohjalaista termiä "pottuvoitööttä". Sitten huomasin ettei minulla tuolle keittiövälineelle ole oikein termiä. Pohjanmaalla se kuulemma on "tömppä".

Tiina kirjoitti...

Minulle tassi on aivan tavallinen käyttösana. En oikein tiedä mistä murteesta se on tullut, mutta mummoni peruja varmasti. Toisinaan tassi kyllä herättää hämmennystä muissa ihmisissä, kun he eivät ymmärrä mitä höpäjän.

Merja kirjoitti...

Perisavolaisella mummollani oli laaja ilm. vierasta perua olevien sanojen varasto. Kahveri oli ruokakomero, porstua eteinen, nästuuki nenäliina ja hantuuki tietenkin käsipyyhe. Tuuvinkia syötiin ja retaa lorautettiin kahviin. Taasassa pestiin kahvelit porstalla puolisen jälkeen.

Heidi kirjoitti...

Nästuukit,hantuukit, tuuvingit, postuat ja hantuukit olivat minunkin savolaisessa mummolassani käytössä.

Pottuvoitööttä menee kyllä ylitse kaiken.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä se puunuija on "töötti". Ja meillä oli ihan kotonakin köökki ja naftaliinikomero. Ja hyvin olisi lapsuudessa voitu mennä pirssillä krymppäämään uutta klänninkiä kun täti pistouvasi.

Marja kirjoitti...

Kannatan ehdottomasti makeinen -tyyppisten sanojen käyttöä. Ne rikastuttavat kieltä, jota muuten uhkaa köyhtyminen kaikenlaisten lyhennelmäsanojen ja merkkien käytön vuoksi. Mm. Mika Waltarin kirjoissa (esimerkiksi Appelsiinin siemen)käytetään kauniita sanoja.

PS. Mie olen tottunut käyttämään lapanen -nimitystä käsineestä, jossa on yhtenäinen osa muille sormille kuin peukalolle, synonyymi kinnas/kintaat -käsitteelle.

Heidi kirjoitti...

Sitä minäkin lapasilla tarkoitan. Ilmaisin asian epäselvästi. Taas kerran.