sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Laulava lakimies

Lähtö illalliselle oli järjestetty niin, että kaikki ehtivät nähdä Putouksen. En ole koskaan katsonut sitä, ehkä pitäisi. Söimme ravintolassa, jonka seinälle oli naulattu porontaljoja ja risuja. Onneksi oli melko hämärää. Keskellä ravintolasalia paloi tuli, jonka ympärille oli sijoitettu poronkäristykset ja muut lappalaiset tilpehöörit. Ateriaa esittelevän naisen mukaan pottuvoihin  oli survottu kaksi perunaa ja kilo voita. Ruokapöytä olisi pitänyt kiertää kolmekymmentä kertaa, jaksoin kuitenkin santsata vain kerran. Lopetimme ruokailun puoli tuntia ennen puolta yötä. Ahkerimmat jaksoivat vielä jatkoille. Minä poistuin paikalta kuin yli-ikäinen Tuhkimo.

Tänään jatkoimme luennolla istumista (mitäpä muutakaan sunnuntaina tekisi). Kirurgit ovat aina vakuuttuneita omista taidoistaan. Kadehdin heidän varmuttaan. Viimeiseksi puhui kanadalaissyntyinen lakimies. Hän analysoi meitä suomalaisia lempeästi, hauskuutti kuin stand up koomikko, lauloi ja sai vaikean yleisön (lääkärit) nousemaan ja hoilaamaan J Karjalaista. Esitelmän sanoma oli oikeastaan kliseinen: pitää tehdä sitä, mihin tuntee intohimoa, eikä pidä pelätä epäonnistumista. Suurempi vaikutus oli miehen esiintymisellä, joka oli jotain sellaista, jota ei ainakaan suomalaiselta lakimieheltä osaisi odottaa. Hän puhui reilusti suomea, vaikkei sitä ihan täydellisesti taitanut (hyvin kuitenkin) ja taisi itseironian. Ennen kaikkea hän oli rohkea.

Kittilän lentoasemalla olisi saanut odotella lentoa sinisessä keinutuolissa itseään keinutellen. Kone pysyi lopulta ilmassa, vaikka ruorista piti kiinni Anatoli. Luotan näissä lentoasioissa vain suomalaisiin ja saksalaisiin, mitään perustetta minulla ei tälle ole tälle uskomukselle esittää. Kuuntelin turvaohjeet tavallista tarkemmin. Epäilen, että joku kuitenkin täyttää tosipaikan tullen pelastusliivit jo koneessa, vaikka se erityisesti kielletään. Kotona olin lopulta vajaa tunti sitten. Näin viime yönä painajaista, jossa Kerttu harhaili yksin metroasemalla. Onneksi se oli vain unta.

3 kommenttia:

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Moi:)
Sinulla on ollut rutiineista poikkeava viikonloppu vissiin. Eiks rutiinien rikkominen tee hyvää aivoillekin. Olen kuullut.

Blogissani on muuten postaus, johon lääkärinkin näkökulma olis kiva saada;). (en painosta kuitenkaan) Blackie on siellä ensimmäistä kertaa ever oikeasti vihainen.
-Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

Timo Lampi kirjoitti...

Joo mä oon ollu samassa ravintolassa. Olikos se hulluporo vai mikä. Istuttii heti ovesta oikealle ja se oli oikeen hyvä paikka, koska muualla kuulemma tarttu savun haju vaatteisiin.

On se Kerttu sulle rakas, kun tollassii unia siitä näet. :D

Heidi kirjoitti...

Helena ja Blackie The Cat: kuten siellä jo todettiinkin, naisten kouluttaminen on se, mitä voidaan tehdä. Siihen tarvitaan apuamme.