maanantai 3. maaliskuuta 2014

Tampereen ystävyyskaupunki

Ukrainan pääkaupunki Kiova on ollut Tampereen ystävyyskaupunki vuodesta 1954.

Saavuimme Kiovan rautatieasemalle 80-luvun alkupuolella, jolloin kaupunki kuului vielä itsestäänselvästi Neuvostoliittoon. Olimme huolissamme, sillä meidän oli määrä yöpyä kaupungissa eikä meillä ollut mitään tietoa siitä missä hotellimme sijaitsisi.

Kun laskeuduimme laiturille junasta, jossa olimme viettäneet jo tovin, kaksi mustiin pukeutunutta miestä  otti meidät turvalliseen huomaansa. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta he tiesivät nimemme. Miehet luotsasivat meidät Ladansa tykö. Ei ollut mitään pelättävää, sillä olimmehan kommunistisessa valtiossa. Heitimme reppumme Ladan takakonttiin ja kiipesimme luottavaisina kulkuneuvon takapenkille. Miehet ajoivat meidät hotelliin, jonka nimen olen ikävä kyllä unohtanut.

Kirjauduimme majoitustiloihin. Pian huoneemme oveen koputettiin ja siellä seisoivat nuo tutut toverit sievästi  rinnakkain.  Elekieltä puhuen he kehottivat meitä mukaansa ja tietysti sen teimmekin, sillä olimmehan valtiossa, jonka kanssa Suomi oli sopinut yhteistyöstä ja avunannosta. Istuimme uudelleen neuvostovalmisteisen henkilöautoon ja meidät kuljetettiin johonkin, jossa meidät käskettiin ulos autosta. Astuimme toimistoon, jossa meille annettiin mukava pino ruplia. Saimme rahoista kuitin. Kaikki tuntui hyvin viralliselta ja epäselvältä. Miehet kuljettivat meidät takaisin hotelliimme.

Nyt meillä oli ruplia, mutta emme keksineet mitään, mihin niitä kuluttaa. Kävimme ravintolassa syömässä. Ravintolasali oli komea ja ruokalista pitkä. Osoitimme milloin minkäkin nimistä ruokalajia. Tarjoilija pudisti päätään. Saatavilla oli vain kanaa ja säilykeherneitä ja törkeän halpaan hintaan.

Muuta en kaupungista muista. Hotellin olimme maksaneet jo Suomessa. Olimmeko maksaneet liikaa ja palautettiinko meille siitä syystä rahaa? Yritettiinkö meitä värvätä valtiolle töihin? Maksettiinko meille jostain etukäteen?

Koko yön odottelimme miesten palaavan ovellemme. Eivät palanneet. Jätimme Kiovan seuraavana päivänä. Ruplia jäi melko paljon. Kaupunkia emme jääneet kaipaamaan.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Opiskelijoiden ystävyysjunamatka -84 ulottui myös Kiovaan, mukana oli tamperelaisia kitaraa soittavia ja sosialistisia(?) lauluja laulavia opiskelijanuoria. Ukraianhan oli varsin vaurasta seutua verrattuna Karjalaan. Kaupunkiin jäi kaksi nuorta miestä, joiden kanssa sovimme treffit, mutta myöhästyimme, koska ajoimmi pummilla ratikalla ja jäimme tarkastuksessa kiinni. Siperiaahan siinä pelättiin, mutta lipuntarkastaja puhui englantia.

Moskovassa tarjottiin leipää ja suolaa rautatieasemalla. Minulla oli vihreää ripsiväriä, mikä hämmästytti Punaisella torilla agronomiopiskelijanuorukaista.

Kai sitä reissussa oppii jotain itsestänsä, sama napa se on kuin kotomaassakin :-)
t. Minna