keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hieno ammatti

Tänään on tuntunut siltä, että minulla on sittenkin hieno ammatti. Mahdollisesti outoa tuntemusta on edistänyt sellainen seikka, että listassani kolmen potilaan perään oli oikein erityisesti merkitty "haluaa Heidille" lienee myös lukuisia, jotka eivät halua.  Vastaanoton lisäksi olen vastannut konsultaatiopuhelimeen, auttanut erikoistuvaa lääkäriä, vastaillut seuraavaa kokousta koskeviin sähköposteihin ja istunut kahvihuoneessa syömässä kaikkea, jota olen ehdottomasti päättänyt olla enää koskaan pistämättä alas kurkustani. Poliklinikallamme on tapana tuoda matkoilta suklaata, loman päätteksi leipaistaan kakku, ihan huvin vuoksi syödään pullaa, naiset tuovat pöytään suuria värikkäitä muovirasioita täynnä karkkeja (lasten luokkaretkikassaa varten myytäviä) ja kahvihuoneen pakastelokeroon on piilotettu jäätelöä pahan päivän varalle. Syödään ja voivotellaan. Olen varma että viisi kiloa laihempana olisin kymmenen kertaa onnellisempi ihminen. Toisaalta olinko sitä silloin kun olin sen viisi kiloa kevyempi.

Luin Tuula Karjalaisen kirjan Tove Janssonista Tee työtä ja rakasta. Kirja on mielenkiitoinen kurkistus suomalaiseen taidemaailmaan ja Suomen historiaan vuosikymmenten ajalta. Tuli hinku lukea Muumi-kirjoja, joita olen joskus nuorena jo lukenut. En ollut kovin innostunut tuolloin, olisinko nyt. Karjalaisen kirja on kivan näköinen (kiva, enkö keksi fiksumpaa sanaa). Siinä on  hienoja kuvia Janssonin maalauksista, kuvituksista ja tyylikkäitä valokuvia taiteilijasta. Karjalainen on ottanut kovin kritiikittömän näkökulman Tove Janssoniin, jonka kaikki kirjat ovat Karjalaisen mukaan aina yksiselitteisesti lukijoiden rakastamia. Lopussa Tove Jansson ja hänen puolisonsa Tuulikki Pietilä käyvät raihnaisiksi, eivätkä enää uskalla viettää aikaa heille rakkaassa saaristossa. Siinä kohtaa alkaa vähän tulla surku heitä. Kun Tove vihdoin saa keukosyövän (hän poltti kuin korsteeni) ja sitten lopulta kuolee, nieleskelen muutaman kerran ja melkein saan kyyneleet silmiini. Siinä se Toven elämä sitten oli. Sellainen meidän kaikkien elämä on, tavattoman  lyhyt.






1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

EML? Työyhteisön hyvinvointia luodaan hyvän jakamisella. Jos on ollut jotain kivaa, sitä jaetaan muillekin. Jostain syystä se hyvä on aina jotain mässyä.

Kirja on aina elämys. Toven ja rakkaansa kaitafilmitarinaa Japanista ja Hawaijilta katsoin joskus, voivottelivat, kun eivät aloittaneet reissaamista jo nuorempana. Eiköhän he ole eläneet silti :-)
t. Minna