keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Uskokoon ken ei tahdo

Pauliina Rauhalan lestadiolaisperheestä kertovassa kirjassa lapset katsovat Pikku kakkosta Ylen Areenalta. Perheessä ei ole televisiota kotia saastuttamassa.  Suurperheen äiti Vilja lakkaa varpaankyntensä punaisiksi. Synnin merkki ei näy sukkien läpi. Nuori äiti ostaa raskaustestit säästöpakkauksissa. Raskaudenpelko on läsnä koko ajan. Minua yllätti Viljan häpeä tiuhaan toistuvista raskauksista. Kirja on vakavasta aiheestaan huolimatta kevyt, tosin en ole vielä saavuttanut edes puoliväliä.

Olen tapakristitystä perheestä. Edes jouluevankeliumia ei aattona luettu. Olisin kovasti sitä toivonut kun alakerran Minnan kotona oli sellainen perinne. Äidinäiti toimi kansakoulunopettajana pienessä kyläkoulussa ja oli papin tytär. Mummo polki vinhasti matkaharmoonia ja veisasi epävireisesti virsiä savolaisille oppilailleen. Isän äiti kuunteli matkaradiosta jumalanpalveluksia ja huokaili sopivan kristillisesti.

Lapsena kävin pyhäkoulua ja liimasin lampaita vihreälle alustalle, johon oli piirretty pitkähiuksinen lempeäkatseinen hippi-Jeesus. Pelkäsin taivaalta putoavaa tulista kiveä. Kiven tippuminen oli yhtä todellinen ja todennäköinen asia kuin mummolan räystään alta lehahtava pääskynen. Kammosin helvettiä, mutta pelkäsin melkein yhtä paljon taivasta. Helvetti näytti samalta kuin mummolan savusauna, kiuaskivet hohkasivat punaisina. Taivaan vieraat kultaiset kadut eivät johtaneet minnekään. Ei ollut kavereitä eikä muuta kuultavaa kuin harpunsoitto.

Pienet kädet tiukasti ristissä mumisin nukkumaan mennessäni  "Levollelaskenluojaniarmiasolesuojani" taivaaseen ottamisen jätin varmuudeksi sanomatta.

Parikymppisenä erosin kirkosta. Sittemmin yritin tosissani tulla ortodoksiksi. Valamossa oli hyvää ruokaa, mutten oppinut luontevasti kumartelemaan ja tekemään ristimerkkiä. En jaksanut nousta aamun vigiliaan.

Johonkin pitäisi uskoa, kun en usko edes itseeni tai homeopatiaan, enkä varsinkaan itseeni. Raskauden ehkäisy on muuten ihmisen hienoimpia keksintöjä. Naisen terveys säilyy, voi opiskella ja tehdä töitä, eikä pissa karkaile. On hienoa, että lapsia voi hankkia sen verran, että lapsiaan jaksaa hoitaa ja rakastaa (jos on siihen muuten kykeneväinen, mutta se onkin jo eri tarina).

4 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Se on sentään hyvä, että uskot syntyvyyden säännöstelyyn.

Heidi kirjoitti...

Siihen uskon vakaasti.

Timo Lampi kirjoitti...

Ihmisten määrää ois kyllä syytä rajottaa ja reippaalla kädellä. Raskauden ehkäsyä tarttis viedä ennenkaikkea ns. köyhiin maihin.

Elintason noustessa alko Suomessakin lapsiluku laskea.

Motoristin Mutsi kirjoitti...

Jospa elämä itse ja sen kunnioitus olisi uskon väärti? Tunnustetuissa uskonnoissa tuntuu kaikissa olevan pelottelu- ja/tai alistusefekti mukana. Tavalla tai toisella: helvetin tuli, ei oikeutta päättää omasta ruumiistaan...