sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vaatekuume

Olen suorittanut kaappien saneerausta. Olen pyrkinyt tunteettomaan ja järkevään likvidointiin ja siinä osittain myös onnistunut. Tunnesyistä säilytin itse vaivalla väkertämäni villatakin ja mustan housupuvun, jossa väittelin.

Elintason valtavasta noususta kertovat sisustuslehdissä esiteltävät pukeutumishuoneet. Kokonaisen huoneen yhdellä seinällä roikkuvat mekot henkareissaan, yhdellä seinällä on korkokenkiä ja alusvaatteet säilytetään kätevissä korimaisissa laatikoissa. Huoneen seinällä roikkuu peili. Minulla on vain peruslastulevykaappeja, jotka lie hankittu Ikeasta. Asunnossani, joka on rakennettu 30-luvulla on kaksi pientä kiinteää komeroa, joihin nykyihmisten tavarat eivät mitenkään mahtuisi. Tuolloin  asukkailla on ollut todennäköisesti lisäksi lipasto, minne saattoi viikata luunväriset alushousut ja paidat.

Lapsena omistin yleensä vain yhdet pitkät housut, hameen ja juhlamekon. Vaatteet mahtuivat parille hyllylle. Mummo virkkasi hattuja ja neuloi villapaitoja ja toinen mummo ompeli mekkoja. Alusvaatteiden väristä käytettäisiin nykyään nimitystä nude. Vaatteissa oli taatusti riittävästi kasvunvaraa. Hameen helmaan ommeltiin laskoksia, jotka saattoi purkaa kun venyin pituutta, muuten olisin kompastunut helmoihini. Olin onneksi pieni, laiha ja kitukasvuinen.

Miten jotkut vaatteet ovat jääneetkin niin hyvin mieleen: Pukevan alennusmyynnistä ostettu sinapinvärinen ulsteri, jossa oli ruskeat napit, ruskeat sukkahousut, jotka saattoi vetää kainaloihin saakka ja silti nilkkoihin jäi makkaroita ja mustat hiihtohousut, joiden kangas kulki jalkapohjien alta, niin, että vain varpaat ja kantapäät jäivät paljaiksi. 

Lakanat vietiin pesulaan. Pesulasta sai kankaisen pussin, jonka sisällön pesulle oli määritetty hinta. Isä ja äiti yrittivät tunkea pussiin mahdollisimman monta lakanaa. Muu pyykki pestiin käsin kylppärin altaassa ja kuivatettiin ammeen yläpuolelle viritetyillä naruilla tai pattereiden päällä. Myöhemmin tuli meillekin oma pesukone.

Ihmettelen perhettä, joka lehdessä haaveili maallemuutosta ja sähköttömästä taloudesta. Onhan elämäämme onneksi tuotu  helpotusta, ettei tarvitse käyttää kaikkea aikaansa kotitöihin. Tosin tuskin aikoinaan vaatteita niin usein pestiin kuin nykyään, eikä lakanoita vaihdettu yhtenään.

Olen sen aiemminkin täällä kertonut, mutta lapsuuden vaatekokemukset ovat tehneet minusta vaatteita rakastavan naisen. Minusta on ihanaa pukeutua ja käydä kaupoissa hivelemässä kevätuutuuksia. Vaikka kuinka tiedän sen olevan epäekologista niin tässä vaiheessa kevättä minut valtaa vaatekuume.


4 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Mulla on lapsuudesta ja vaatteista vähän samat kokemukset. Ihanaa olla aikuinen ja määrätä ite!

Heidi kirjoitti...

Totta puhut ja saa käyttää sopivan kokoisia vaatteita.

Anonyymi kirjoitti...

Olen perinyt isäni huonon värisilmän. Hänen lempivärinsä oli retuliini(=violetti). Hän ei pitänyt ruskeasta, joita vaatteita siihen aikaan aikuisille miehille oli eniten ja joita sai lahjaksi.
Lapsena lempipuseroni väri oli oranssi, omistin myös pinkki-neonkeltainen-oranssi-raitapuseron. Aikuisenakaan en osaa vaatteita valita sävysävyyn. Ihmeelliset värivalinnat ovat jatkuneet..

Heidi kirjoitti...

Poikani on punavihervärisokea (yleistä pojilla). Hän osti mustat verhot koska ei kuulemma ymmärrä väreistä mitään. Lapsuuden lempivärit poikkeavat aikuisten suosimista väreistä.