sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pätkätyöläinen

Tällä viikolla on vain yksi vapaapäivä, tosin eilinen työpäivä oli naurettavan lyhyt. Nyt maistelen ainokaista vapaata kuin palaa hienointa suklaata. Tavallisesti sunnuntai on jo valmistautumista työviikkoon: laskujen maksamista, pyykin pesua ja kaikenlaisia pieniä kotiaskareita, joita ei ole aikaa viikolla tehdä.

Ehdin jo lukea Hesarista Työelämä-osion. Siinä kerrotaan tamperelaisesta työpaikasta, jossa on panostettu töntekijöiden hyvinvointiin. Kerran kuussa työntekijä saa tehdä työhyvinvointia kohottavan päätöksen, eikä työssä jaksamisesta huolehtimista ole kuulemma sälytetty pelkästään työterveyshuollolle. Kuvassa työntekijä makaa hierontamatolla, muut nuoret (sillä kaikki ovat nuoria) istuvat säkkituoleilla tai jumappapalloilla. Meillä työntekijät ovat kovin eri-ikäisiä.

Aiemmin terveydenhuollossa ei jaksamisen kanssa ollut suurta ongelmaa, sillä työmäärä oli vähäisempi. Nyt kun rahaa on vähän niin rentouttavia hetkiä ei työpäivässä juurikaan ole. Mitä nyt välillä juodaan työnantajan tarjoamaa Costa Ricaa ja puhutaan hävyttömiä naisten juttuja. Lääkärit ovat perinteisesti kävelleet mielummin vaikka junan alle kuin paljastaneet heikkoutensa ja väsymisensä.

Olin tilaisuudessa, jossa sairaalan johtaja vastasi meidän lääkärien kysymyksiin. Hän oli sitä mieltä, että jos joku lähtee niin aina saadaan uusia tilalle. Kovaa työmäärää kompensoi palkka ja se, etteivät työtehtävät ainakaan toistaiseksi ole eettisten arvojen vastaisia ja lisäksi ne ovat usein mielenkiintoisia. Muu henkilökunta on huonosti palkattua, mutta jaksaa ihmeesti tehdä parhaansa potilaiden hyväksi, ainakin omassa yksikössäni. Oman jaksamisen rajojen pitäminen on hankalaa, sillä siihen liittyy helposti huono omatunto.

Minusta olisi kiva, jos töitä tehtäisiin jotenkin rennommalla otteella vaikka asiat ovatkin vakavia. Hyväksyttäisiin se, ettemme me kaikki ole täydellisiä ja jaksa loputtomiin. Sijaisille pitäisi saada virat. Vaikka työ jatkuu vuodesta toiseen, niin virattomuus tuntuu nöyryyttävältä. No minulla on virka, mutta tein tätä ennen vuosia töitä sijaisena. Kun täytin viisikymmentä, en saanut sairaalalta (edelliseltä työpaikaltani) hopeisia kahvilusikoita (tai mitä lie alpakkaa ne olivat, sairaalan logo niissä oli kuitenkin koristuksena), sillä minulla ei ollut virkaa. Vietimme yhteisiä syntymäpäiviä toisen työntekijän kanssa, jolle nuo lusikat ojennettiin. En tarvitse hopeisia kahvilusikoita, mutta olihan se koomista kun ylihoitaja sanoi työkavereiden edessä "Sinulle ei voi antaa lusikoita, koska sinulla ei ole virkaa". En edes välitä hopealusikoista (olisin hyvin voinut ihan itse ostaa niitä vaikka pari tusinaa), mutta kahvinsekoitusvälineiden epääminen oli kuin vanhempien rakkautta vaille jääminen. Allekirjoitin samaisessa työpaikassani paperin, jossa vakuutin tekeväni pätkätöitä omasta halustani. Samanlaisen paperin allekirjoittivat muutkin sijaiset. Ehkä tuollaisten paperien aika on ohi. Kun olin lähdössä niin virkoja alkoi löytyä.

Nyt kuitenkin on vapaapäivä ja hyvä mieli. Ensi viikolla on melkein loma kun on pääsiäinen. Samaisen lehden mukaan pienet lomat usein ovat hyödyllisempiä kuin pitkä loma kerran vuodessa. Minä kaipaisin kovin vapaata, jotta voisin kirjoitaa. Vaikkei se mihinkään johda niin tuntuu, että se olisi tehtävä ihan itsensä takia. Sitten voisin nöyränä palata oman läppärini äärestä työkoneen valjuun valoon ja sairaalan sumppia litkimään. Ensi viikolla yritän taas saada vuorotteluvapaaunelmaani edistettyä.

4 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Tuli tuosta lusikatta jäämisestäsi mieleen tapaus vuosien takaa.

Aluemyyntipäällikkö tuli käymään joulun alla ja hänellä oli mukanaan kassissa hyasintit - sellaiset halvimmat ja pienimmät - työporukallemme. Olin töissä silloin yhden tuuraajan kanssa ja mahtavalla tunneälyllä varustettu eläkeikää lähestyvä päällikkö tiesi kertoa hänelle, että kukat ovat vakiohenkilökunnalle.

Heidi kirjoitti...

Osoittaa kyllä huonoa tilannetajua.

Merja kirjoitti...

Minäkin olen ollut työpaikassa, jossa kuviteltiin, että poislähtevien sijalle on uusia tulossa niin sankoin joukoin, että innokkaimpia pitää ovelta pois potkia. Kun tosipaikka sitten tuli, iski paniikki pätevän hlökunnan puutteesta. Käsittämätöntä tuollainen ylimielisyys. Etiikkakin joutuu vielä koetukselle, kun hoitoja olisi olemassa, mutta ei rahaa niiden toteuttamiseen. Lääkäri pannaan tietenkin sitten tätä niukkuutta jakamaan ja hoidettaville selittämään.

Heidi kirjoitti...

Odotankin milloin se niukkuus oikein todella iskee. Toivottavasti ei vielä.