keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Avaruusmyrsky

Viime yönä riehui ankara geomagneettimyrsky. Minä nukuin.

Lapsena avaruus ahdisti minua. Oli inhottavaa ajatella, että ympärillä on tyhjää tilaa äärettömiin. Pelottavinta oli, että maapallo pyöri tuon tyhjyyden keskellä ja siihen saattoi milloin vain osua kaikenlainen avaruusromu tai komeetta.

Kouluaikoina alettiin puhua ufoista ja humanoideista. Televisiossa näytettiin Juhan af Grannin dokumentteja. Sain tietää, että yhdysvaltalaiset viranomaiset vaikenevat ufohavainnoista. Ihmisiä kaapattiin lentäviin lautasiin ja he kertoivat kokemuksistaan Valituissa paloissa. Juhan af Grannilla oli vaaleat kiharat hiukset ja huhuttiin hänen kihartavan niitä lämpörullilla.

Televisiosta seurattiin kun israelilainen Uri Geller taivutti lusikoita suomalaisten tiedetoimittajien silmien alla. Katsojat soittivat televisioon itsestään käynnistyneistä kaappikelloista. Tällainen paranormaali tapahtuma vei turvallisuuden: mitä vaan saattoi tapahtua. Ja se mitä vaan ei välttämättä olisi mitään niin vaaratonta kuin lusikan varren taipuminen tai rikkinäisen kaappikellon elpyminen.

Maailmanloppu oli tulossa vähintään joka toinen vuosi. Ikä tuo helpotusta: kun on ohittanut riittävän monta maailmanlopun uhkaa, niin lakkaa huolestumasta. Nyt mietityttävät vain pikkujutut kuten ilmaston lämpeneminen, pakolaisuus ja sodat (nyt käytävät ja potentiaaliset sodanuhat).

Näin lapsena lastenhuoneen verhojen abstrakteissa kuvioissa vaikka mitä. Ikkunalaseissa heijastuivat enkelit ja joulutontut. Toiset ihmiset ovat kuulemma herkempiä näkemään paahtoleivässä Jeesuksen kasvot kuin toiset.

En ole koskaan pitänyt mistään yliluonnollisesta, vaan olen halunnut uskoa, että  asioihin löytyy tieteellinen selitys.

5 kommenttia:

AuvoT kirjoitti...

Eihän tieteellä ole selitystä kaikkeen. Vaikka niin uskoisikin. Mutta se ei haittaa, sillä meidän uskontomme mukaan Jumala on kuitenkin hyvä. Jeesus väitti olevansa elämän leipä, mutta tuskin tarkoitti paahtoleipää.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Lapsena pyhäkoulussa sanottiin, että Jumala näkee kaikkialle: vaikka vaan kiroaa salaa mielessään, niin Jumala heittää taivaalta tulisen kiven niskaan.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Sorry, että korjailen tekstiä jälkikäteen. Kirjoitin sen melko kiireessä aamulla. Eikö joku lehti voisi ottaa minua töihin? Kirjoittaisin joka päivä sivuntäytettä.

Anonyymi kirjoitti...

Jumaluskomukset eivät täytä tieteellisten selitysten aukkoja. Paitsi jos ei halua katsoa asioita johdonmukaisena päättelyketjuna, vaan vetäisee taikakortin hidasta ja lakkaa ajattelemasta.

Åboriginal

AuvoT kirjoitti...

Johdonmukainen päättely johtaa siihen että aukkoja on. No tämä tästä...