maanantai 28. joulukuuta 2015

Elämä on kuin varjo häilyväinen ja talvikenkiä saa nyt alesta

Katsoin kelloa vielä yhdeltä. Käännyin oikealle kyljelleni kunnes huomasin sen olevan väärän ja pyörähdin vasemmalle joka sekään ei tuntunut lopulta kovin hyvältä ajatukselta. Makasin hetken selälläni ja sen jälkeen mahallani. Huomasin pyörimisen turhaksi puuhaksi ja palasin oikealle kyljelle odottamaan unta.

Olin varma, että työpäivästäni tulee raskas ja valvoin (toinen syy oli näkemäni elokuva: liikaa ruumiita).

Päivä oli lopulta leppoisa (ei ruumiita). Join aamukahvit kahvihuoneessa enkä läikytellyt juomaa näppäimistölleni, kävin ruokalassa (!) sekä lääkärien kansliassa juttelemassa ja juomassa kahvia. Vastasin sähköposteihin.

Ostin talvisaappaat.

Kävin eilen elokuvissa (käyn liikaa elokuvissa) katsomassa Macbethin. En pitänyt filmistä. Olivathan maisemat jylhiä ja ihmisten kasvoja halkoivat julmat arvet, mutta jotain olennaista jäi varmaan näkemättä, sillä se ei koskettanut minua juuri lainkaan (vaikka olikin raaka). Kai siihen joku syy on, että näytelmä on klassikko. Ja minun kaltaiseni tollonkin pitäisi vaikuttua.

Siteeraan tähän loppuun upeaa monologia, jonka Shakespeare on Macbethin suuhun asettanut:

”Elämä on kuin varjo häilyväinen, vain näyttelijä rukka, joka riehuin lavalla keikkuu aikansa ja häipyy; se kertomus on, hupsun tarinoima, täys ääntä, vimmaa - tarkoitusta vailla.”

Ettei tarvitse enää kysellä, että mikä se elämän tarkoitus on. 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

MAcbeth

Heidi kirjoitti...

Kiitos. Näinhän se on, korjasin.

Erja kirjoitti...

Ajattelin kans mennä katsomaan, vaikka veikkaan, että pettymys se on. Vieläkin väikkyy mielessä kauan sitten näkemäni Polanskin ohjaus, joka lumosi sillä lailla, että sitä ei ihan hevin ylitetä.