tiistai 1. joulukuuta 2015

Tämänkin hämärän

Pimeys ei haittaa lainkaan vapaapäivänä vaan siihen on turvallista kietoutua.

Miten olen tullut toimeen ilman yhtä viikottaista arkivapaata? Vapaapäivänä ehtii käydä kaupassa, pankissa (hakemassa uuden Visa-kortin), kampaajalla, hammaslääkärissä, postissa ja gynekologilla (pitäisikin varata aika). Ensi vuonna tämä ylellisyys loppuu.

Katsoin huomista listaa. Ei olisi pitänyt.

Visa-kortin uusiminen sai Spotifyn kyselemään hädissään, mistä rahaa nyt otetaan. Olenkin miettinyt miten päästä järjestelmästä irti, ei muuten, mutta olen hävittänyt tunnukseni ja salasanani ja maksanut 9 euroa kuussa siitä ilosta, etten kuule musiikkia. Erilaisten muistettavien salasanojen määrä lisääntyy koko ajan, eikä minulla ole tapana merkitä käyttäjätunnuksia ja salasanoja muistiin, sillä minähän muistan ne.

Jatkan suosittua sarjaani "Kehonhuoltoa tanssijoille". Seistään yhdellä jalalla, vedetään toisen jalan varpaat tukijalan säärtä pitkin polven kohdalle. Huojutaan. Painetaan jalkaterää lattiaan, jännitetään pakaraa ja vatsalihaksia. Polvi sojottaa eteenpäin kunnes sitä käännetään sivulle ja sen jälkeen palautetaan se taas eteen. Huojutaan. Kannatellaan käsiä sivuilla. Otetaan kiintopiste lattialaudasta, käännetään polvea uudelleen. Huojutaan.

1 kommentti:

Jukka Keskinen kirjoitti...


Tämänkin hämärän olemme kadottaneet.
Kukaan ei nähnyt meitä käsikkäin tänä iltana,
sinisen yön tulviessa yli maan.

Ikkunastani näin
laskevan auringon juhlat kaukana vuorilla.

Joskus palanen aurinkoa hehkui kuparilanttina kädessäni.

Minä muistelin sinua, ja tiedät kyllä
murheen joka ahdisti sieluani.

Missä olit silloin?
Keiden luona?
Mitä sanoja lausuit?
Miksi minut äkkiä valtaa tämä rakkaus
kun olen murheellinen ja sinä tunnut vieraalta?

Putosi kirja, jota luetaan aina hämärän tullen,
ja kuin piesty koira valahti viitta jalkoihini.

Aina, aina illoin sinä kaikkoat
sinne missä hämärä vyöryy ja nielee patsaat.

- Pablo Neruda -