sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Paha, paha lääkäri

Hesari on viikonloppuna keskittynyt lääkäreiden tukistamiseen. Eilisessä lehdessä kirjoitettiin lääkärien ja lääketehtaiden suhteista. Samalla lehti jo ilmoitti kertovansa sunnuntaina lääkärien kymmenistä rikoksista.  Odotin jännityksellä mitä nämä rikokset ovat.

Tänään selvisi, että kymmenet lääkärit (35 lääkäriä) eteläisestä Suomesta ovat joutuneet tekosistaan oikeuden eteen vuosina 2012-2016. Eikä edes Valvira tiedä näistä rikoksista. Lääkäreitä on maassamme n. 26 000, joista suurin osa asuu Etelä-Suomessa, joten luku tuntuu pieneltä vaikka asiaa oli dramatisoitu puhumalla kymmenistä lääkäreistä.

Lääkärien facebook-sivuilla ehdotettiinkin sanomalehdelle uutta mielenkiintoista aihetta: "Lääkäreistä vain 65 prosenttia pystyy kestävään parisuhteeseen,  joten onko heistä lääkärin työhön?" Seuraava aiheita voisivat olla lääkärien sukupuolielämä, tupakointi, alkoholin käyttö ja kolesteroliarvot.  Lukijalla on oikeus saada tietää lääkäreistä ihan kaikki! Synkimmät suolenmutkat ja ajatukset.

Kannattaisiko tutkiva journalismi kohdentaa johonkin merkittävämpään yhteiskunnalliseen ongelmaan?

P.S. Elinä Mäntylammi oli kirjoittanut blogiinsa kivan arvion kirjastani: 
http://luettuaelamaa.blogspot.fi/2017/02/heidi-makinen-ei-saa-menna-ulos.html#comment-form

1 kommentti:

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Kun sanomalehdillä on puute jutuista ja myynti laskee, on pakko ottaa jotkut tahot hampaisiinsa ja oikein tekemällä tehdä juttuja. Lahdessa tietää että jutuista on pulaa kun etlari (etelä-suomen sanomat) tekee jutun pysäköinnistä tai roskakuskeista. :DD

Ei tollassista jutusta kannata välittää, veikkaan että "tavallisista" ammateista luvut olisivat murskaavia teidän ammattiryhmään verrattuna.