Eilisessä Love Records juhlakonsertissa elämä kulki pikakelauksella silmieni ohitse. Välillä artistin ilmaantuessa lavalle ihmettelimme "Onko tuokin vielä elossa?" Esiintyjissä näkyi ajan kuluminen, vain Sami Hurmerinta näyttää ikuisesti kolmekymmenvuotiaalta.
Mikko Alatalo sai viileän vastaanoton, onhan hän jonkinlainen petturi. Ensin hän oli varteenotettava laulaja, joka ryhtyi esittämään kaikenlaista Syksynsävel-viihdettä ja lopulta hyppäsi kepulaiseksi poliitikoksi. Mies lauloi "Hän on toisen, mutta miksi syyllisyyttä tuntisin" ja kertoi Tapparan voittaneen illan matsin. Yleisö antoi anteeksi.
Tapasin muutamia vanhoja ystäviä väliajalla ja joimme kuohuviiniä. Kun katsoin kelloa (väliajalla pitää ehtiä vessaan) A kysyi "Oletko autolla?" Vastasin katsovani kelloa, jotta näen olenko kävelykunnossa puolentoista tunnin kuluttua.
Haastattelin Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa esikoiskirjailija Riina Paasosta, joka oli vielä edellisenä päivänä kuumeessa. Ammattini puolesta olisi tuntunut luontevalta kysyä häneltä "Montako päivää sinulla on ollut kuumetta?", "Onko sinulla ripulia?" "Virtsavaivoja?". En kuitenkaan kysynyt. Ihan mukavasti haastattelu meni ja oli siellä kuulijoitakin.
Tämän aamun Hesarissa kirjoitettiin facebookista ja sen erilaisista käyttäjistä. Olen elämänjulkaisija. Olen elämänjulkaisija blogissanikin vaikka jätänkin paljon kertomatta. Epäilen blogin ja facebookin muokkaavan elämääni siihen suuntaan millaisena sen niissä esitän. Tänäänkin minun on osallistuttava taidesuunnistukseen säilyttääkseni itsestäni kuvani kulttuuri-ihmisenä.
3 kommenttia:
Eilen olisi ollut kaksi kiinnostavaa musiikkitapahtumaa Tampereella: tuo ja SMG:n keikka. Kyselin laiskasti seuraa kumpaankin eikä tärpännyt. En viitsinyt lähteä yksin.
Käsitykseni sinisilmälasimiehestä ei ole kovin korkea. Kauan sitten järjestimme (Unicefin paikallistoimintaryhmä, ei Tampereella) lastenkonsertin, jonka ainokainen esiintyjä hän oli. Keikkapalkkio oli 6000,- tai 9000,-, markoissa siis. (Minusta muuten aika paljon mies ja kitara -kokoonpanosta. En muista konsertin pituutta.)
Keikkapalkkio oli sovittu maksettavan tilille seuraavana päivänä. Jostakin syystä hän kuitenkin halusikin sen käteisellä saman tien; oli siinä laskemista. Hän myös spiikkasi aikuisten "iloksi" jokusia pikkutuhmia vitsejä - to-del-la hauskaa. Not. Lapset viihtyivät eli sikäli konsertti onnistui.
Olisi se ollut pikantti lisä kirjailijahaastatteluun tarkistaa myös terveydentila! ;) Minkä verran oli yleisöä? Nimimerkillä Vesilahdesta kauhistunut.
Niin ja siis opimme edellisestä sen, että ei kannata järjestää tapahtumaa, jossa esiintyjille maksetaan suuri palkkio. Unicefille ei sitten jäänytkään enää kovin paljon tilitettäväksi, vaikka maailman lasten auttaminen oli pääasiallinen tarkoitus.
Tämä elämänjulkaisija meni kerran erään sokean kirjailijan järjestämään kirjajulkkariin ja sen yhteydessä sokkoaterialle saadakseen blogiin eriukisen jutun. En olisi varmaan ennen kirja (ym)bloggausaikaani mennyt tuonne.
Fesessä (nykyään se on kuulemma suomeksi näin) en ole, mutta huomaan blogin muokkaavan elämääni, ei kuitenkaan niin paljon, että näkisin joka paikassa raportoitavaa ja kuvattavaa ja alkaisin elää vain blogia varten, kuten äärimmäistapauksessa voi käydä.
Videokameran kanssa meinasi aikoinaan käydä niin, että tallentaminen muuttui tärkeämmäksi kuin se hetki perheen kanssa tai matkakohteeseen eläytyminen.
Lähetä kommentti