Kirjallisuustapahtuma

Vesilahden kahvila-pizzeria on viehättävä paikka. Sen hyllyillä on esillä kaikenlaista pientä ja sievää, jota ihminen ei ihan välttämättä tarvitse. Pikkuruisia pahvisia kananmunarasioita, joissa on kuusi suklaamunaa, ruusutikkareita, mangosalmiakkikaramelleja (ai niin niitä kylläkin tarvitaan) ja kaikenlaista muuta.

Anne Mölsä oli kutsunut minut kahvilaan esittelemään romaaniani "Ei saa mennä ulos saunaiholla". Anne varoitti, että suurta yleisörynnäkköä ei kannata odottaa. Kun Sinikka ja Tiina Nopola esiintyivät kyseisessä viehättävässä miljöössä yleisöä oli paljon, mutta Helsingistä asti matkustanut runoilija ei vesilahtelaisia suuremmin kiinnostanut.

Istuimme Annen kanssa ajoissa kahvilan pöydän ääressä juomassa teetä ja syömässä kääretorttua. Pyörittelin käsissäni suttuista lappua, johon olin kirjoittanut muutamia sekalaisia aiheita, joista aioin puhua.

Puoli seitsemältä katsoimme innoissamme autoa, joka ajoi kahvilan pihaan. Se kaartoi pihalle kääntyäkseen takaisin sinnepäin mistä oli tullut. Meitä alkoi naurattaa melko hysteerisesti.

Lopulta kaksi naista saapui paikalle. He yrittivät tilata pizzaa, mutta pizza-uuni ei ollut lämpimänä. He kertoivat olevansa äiti ja tytär, eikä kumpikaan heistä ollut lukenut kirjaani. Ihan mukavasti kaikki lopulta meni, mutta suurempikin yleisö olisi kelvannut. Anne nosti keskustelun tasoa, kun juttuni luisuivat juoruilun puolelle.

Jotenkin tästä kirjoituksesta olisi saanut hauskemman jos paikalle ei olisi tullut ketään. Nuo kaksi vesilahtelaista, joihin näin pääsin tutustumaan, olivat oikein mukavia. Kahvilassakin kannatti käydä. En voisi asua paikkakunnalla, jossa ei ole kahvilaa, mutta Vesilahdella siis on, joten sinne saattaisin asettua ainakin kesän ajaksi asumaan.