lauantai 15. huhtikuuta 2017

Sekalaista taas

Pääsiäisenä riittää aikaa uskonpohdiskeluille. Missä raamatunkohdassa kielletään naisen otsatukka? Uskonnonopettajani S antoi otsatukkatyttöjen todistuksiin kuutoset.  Uskonnonnumeroni putosi kolmella kun lyhensin otsahiukseni.

Muistan S:n harmaanbeiget terveyskengät, samanväriset sukkahousut ja nutturan. S:n tyyliset naiset ovat hävinneet maan pinnalta.

Pojat levittelivät luokan lattialle nastoja ja seurasimme jännityksellä kun ne upposivat S:n terveyskenkien pohjiin.

Katsoin eilen kyllästysannoksen sarjaa Inside Amy Shumer. Yhdessä sketsissä nainen jättää kapakassa tapaamansa miehen nukkumaan ja lähtee kotiin. Nainen haaveilee heti häistä ja käy katsomassa sopivaa vihkikirkkoa ja yhteistä hautapaikkaa. Mies juo olutta, katsoo televisiosta jalkapalloa kavereidensa kanssa, syö pastaa ja masturboi katsoessaan tomaattikastikepurkin kylkeen liimattua etikettiä, jossa on tanakan italialaismatamin kuva. Kun nainen soittaa niin ei oikein edes muista tätä.

Alkoholihaitat ovat pahoja enkä kannata vahvojen oluiden myymistä kaupoissa ja kioskeissa (kukaan ei tosin ole kysynyt minulta neuvoa). Kuitenkin alkoholi saa paljon hyvää aikaan. Moni rakkaus jäisi löytymättä, tekstiviesti lähettämättä (ai niin niitä ei saanut lähettää humalassa), lapsi syntymättä ja ystävyyssuhde solmimatta ilman alkoholia.

Tästä tuli taas tällainen sekasotku. Lähden tänään Kangasalle syömään, sillä pitäähän pääsiäispöydässä yksi pääsiäisorpo olla.

Pudotin eilen kerjäläisen kippoon euron, jonka löysin taskunpohjalta. Raha oli olematon, mutta kuka alkaa kaivella kukkaroaan Lidlin edessä. Sieltäkin löytyy vain kuitteja ja kortteja. Kerjääminen loppuu kohta ihan itsestään, sillä kerjäliset tuskin hankkivat automaattia, jossa voi vinguttaa pankkikorttia. Se euro symboloin kiitollisuutta, jota sillä hetkellä koin.


2 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Hyvää pääsiäisen jatkoa toiselle orvolle!

Taysin verisuonikirurgi kertoi tuttavalleni, että reilusti (kirkasta?) alkoholia käyttävien verisuonet ovat hyvässä kunnossa. Kaikki muu ei sitten välttämättä olekaan.

ketjukolaaja kirjoitti...

Minä lahjoitin vaalihuoneustossa kerjäliselle kaksi euroa. Ajattelin, että kai siitä joku osa tulee vielä takaisin minulle, kun olen itse köyhä ja savolainen.

Alkoholia tulisi mielestäni saada myydä kohtuuhintaan kaikissa kaupoissa ja viikonloppuisin mielellään puoleen yöhön saakka. Näin saataisiin ihmiset pysymään poissa ravintoloista tuhlaamasta. Heidän rahansa riittäisivät siten paremmin ja köyhyys vähenisi kohisten. Oireellista on se, että hyvätuloiset ihmiset ovat enemmän huolissaan köyhien viinankäytöstä kuin siitä miksi ihmiset ovat köyhiä.