keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Tyttönimi

Nyt puuhataan uutta nimilakia. Lapselle voidaan jatkossa antaa neljä etunimeä. Isälleni annettiin täysin sama nimi kuin hänen isälleen ja vain yksi etunimi.  Savossa oli niin köyhää, ettei ollut aikaa keksiä lapsille uusia nimiä eikä useampaa etunimeä kuin se yksi. Kaikki aika meni kivisten peltojen kyntämiseen ja lehmien lypsämiseen. Olisi outoa olla samanniminen kuin oma äiti.

Isän siskoilla oli kylläkin kaksi etunimeä (tai on, toinen heistä on elossa), eivätkä he saaneet äitinsä nimeä. Se olisikin ollut turhaa, sillä naisten sukunimet muuttuivat joka tapauksessa, eivätkä he olisi säilyneet äitinsä nimikopioina.

Jos joku tarvitsee suojakseen uuden identiteetin kannattaa vaihtaa sukunimeksi Mäkinen tai Virtanen. Kun Mäkinen ja Virtanen saavat lapsia voidaan heidän sukunimekseen ottaa runollinen yhdistelmä Mäkinen-Virtanen.

En jaksanut erottuani vaihtaa takaisin tyttönimeäni. Hassu sana, poikanimeä ei ole olemassakaan. Nimen vaihtaminen olisi vaatinut kaikenlaista paperityötä ja erilaisissa toimistoissa lamppaamista. Ajattelin, että samapa tuo, millä nimellä liikun. Myöhemmin olisin halunnut vaihtaa sukunimeni, mutta olin tehnyt monenlaista tällä nimellä, joten en taaskaan viitsinyt tehdä asialle mitään. Pysyn Mäkisenä silkkaa laiskuuttani.

9 kommenttia:

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Mulle, kuopukselle, laitettiin reilusti etunimiä, oman nimeni lisäksi isän ja isänisän nimi. Muilla on vaan kaksi tai no, äidilläni yksi.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Siis ymmärsinkö väärin, että lapset olisivat Mäkinen-Virtasia? Ei kai?

ketjukolaaja kirjoitti...

Oletko nyt kirjoittanut blogissasi niin monesta aiheesta, että vain nimelliset teemat ovat jäljellä?

Vaimoltani ja minulta tiedusteltiin häissämme, että mikä meidän nimeksemme nyt sitten tuli ja minä ilmoitin kaikille kuuluvalla äänellä, että vaimo ottaa minun sukunimeni. Varmaan sellainen sukunimi-ilmoitus tehdään nykyään jo muittenkin häissä. Ehkäpä ristiäisissäkin? Vai nimiäisiksikö niitä nykyään kutsutaan.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Lapsille voidaan jatkossa antaa yhdistelmsukunimi, jossa on molempien vanhempien sukunimi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Aiheet ovat vähissä.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Onpa hassua. Sitten kun naispuolinen Mäkinen-Virtanen menee naimisiin Mikkola-Mäkkölän kanssa, on siinä nimeä kerrakseen. Varsinkin, jos etunimi on Kukka Maaria Kaarina Johanna.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minä äsken vahingossa poistin yhden kommentin. Sorry. Ei ollut tarkoitus.

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Nykyisen aviomieheni sukunimi sattuu olemaan sama kuin tyttönimeni, joten sallisiko uusi nimilaki toiston?

Anonyymi kirjoitti...

Menin naimisiin vanhan nimilain aikaan, joten en voinut pitää omaa nimeäni. Yhdistelmästä taas olisi tullut juuri Mäkinen-Virtanen -tyylinen. En koskaan tullut sinuiksi pakkonimen kanssa, mutta vaihtaminenkin jäi ensin köyhyyden, sitten laiskuuden ja "olenniinpaljontällänimelläjotehnyt" -perusteella. Kunnes viimeisimmän passin uusimisen yhteydessä päätin lakata edes tätä yhtä asiaa suremasta. Ai että helpotti, vaikka kummeksuntaa osakseni olen saanutkin. Kun en edes ole eronnut...

Åboriginal