Ilmoitan kaikille blogini sähköpostiin (ja muihin sähköposteihini) kirjoittaville, että vaikka minulla monenlaista harmia onkin niin erektiohäiriöt eivät kuulu niihin.
En myöskään aio antaa teille syntymäaikaani, osoitettani, puhelinnumeroani ja pankkitilini tunnusta, että voisitte laittaa tililleni sukulaisenne miljoonaperinnön. Laittakaa rahat vaan omalle tilillenne.
Tänään vastaanottoani oli seuraamassa lääketieteen kandidaatti (melko usein on). Näin ei ehkä saisi sanoa, mutta ne ovat tosi suloisia. Kandit ovat kuin lasten tulevat puolisot ensimmäistä kertaa anoppilassa tai jotkut pörröiset söpöt eläimet. Niin innokkaita tekemään, oppimaan ja olemaan mieliksi. Miten niistä voi kehkeytyä ilkeitä, ahneita paskiasia, joita me lääkärit monen mielestä olemme? Kuka ne pilaa ja missä vaiheessa?
Olen syönyt taas liikaa lakritsijauheella päällystettyjä taateleita.
2 kommenttia:
Hyvin sulla tuota tarinaa irtoaa, aivan hyvin voisi kadehtia!! ...ja hymy leviää naamaan.
Moni pitää lääkäriä tai julkkista jumalana, mutta totuus on että Jumala ei leiki lääkäriä eikä julkkista.
*Tirsk*
Paljonhan sinäkin osaat ja varmaan mielenkiintoinen ihminen seurata. Monasti ihmiset kyllästyvät työhönsä ja kun eivät saa muutosta aikaan niin turhautuvat ja kiukustuvat, kokeilevat kuinka paska voi olla ennenkuin annetaan lopputili. Kuitenkin hekin ovat aivan tuikitavallisia ihmisiä. Ovat vain valinneet ammatin tai harrasteen jota jotkut kadehtivat, tai jumaloivat, otaksun.
Mukavaa näitä on lueskella, kaikki luen vaikka en aina viitsi kommentoida. Varsinkaan jos harmittaa.
Mukavaa... :D
Meillä oli viimeksi lapsen lääkärikäynnillä kolme kandia, joista yksi sai tehdä tutkimukset lapselle. Erikoislääkärin kasvoilla oli koko ajan juuri sellainen hellyttävän ylpeä ilme, jolla vanhemmat katsovat uusia taitojaan esitteleviä lapsiaan. Kandia hermostutti, mutta toisaalta, siinä pienessä huoneessa oli viisi muuta aikuista tuijottamassa suoritusta. (Joka meni ihan mallikkaasti)
Lähetä kommentti