lauantai 13. tammikuuta 2018

Ihminen on iso kissa

Olen sattuneesta syystä miettinyt kirjojen nimiä.  Päätin vuosia sitten, että jos joskus kirjoitan romaanin (ajatus oli sinänsä outo, sillä enhän minä kirjoittanut), niin kirjan nimi tulisi olemaan "Ei saa mennä ulos saunaiholla". Nimi oli siis valmiina, joten minun tarvitsi enää kirjoittaa tarina, jolla nimen jotenkin perustelisin.

Nyt minulla on keskeneräinen tarina, jolta puuttuu nimi. Useinmiten romaanin nimi on korkeintaan kahden sanan mittainen, tavallisimmin otsikkona on lakonisesti yksi ainoa sana. Pidän enemmästä, niin pitkistä nimistä, että ne mahtuvat huonosti kirjan kanteen.

Marja Liisa Vartion romaaneilla on hienoja nimiä kuten "Kaikki naiset näkevät unia" ja  "Hänen olivat linnut". Vaikka Marjo Niemen romaanilla, Ihmissyöjän ystävyys, on lyhyt nimi, siinä on hieno juju. Pidän Hertha Müllerin romaanin nimestä "Ihminen on iso fasaani". Entäpä klassikot kuten "Saatana saapuu Moskovaan" tai "Kuin surmaisi satakielen"?

Nyt muistin Eeva Joenpellon, jonka kirjoja en ole edes lukenut, mutta nimet ovat runollisia kuten  "Vetää kaikista ovista", "Ei ryppyä ei tahraa", "Kuin kekäle kädessä", "Viisaat istuvat varjossa" ja "Sataa suolaista vettä".  

Arto Salmisella on romaani nimeltään Paskateoria ja Irwine Welsh on kirjoittanut kirjat Paska, Liima ja Porno. Nimet saattavat rujoudellaan houkutella joitakin lukijoita. 

Kirjan nimen pitäisi olla koukku, johon kustantaja, kirjakauppiaat sekä lukijat tarttuvat.

6 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Eeva Joenopellon romaaneilla on myös hyviä nimiä, jotka on yleensä otettu jostain kohtaa kirjan sisältä, kuten sinulla tämä 'Ei saa mennä ulos sauinaiholla'. Vesissä toinen silmä, Vetää kaikista ovista, Kuin kekäle kädessä.
Onko 'Ihminen on iso kissa' työnimi? Se kuulostaa hyvältä!

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Saattaisiko se olla tuo otsikko??

En tiedä kun en ole sanaakaan päässyt lukemaan. :)

Mukavaa viikonloppua sulle sinne!!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei ole työnimi, olisi vaikea perustella nimeä. Tänä aamuna keksin työnimen, mutta sitä en vielä kerro, sillä se on vasta työnimi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Nyt kun oikein mietin niin kyllähän tuon kissanimenkin saisi kirjaan ympättyä aika helposti.

Leena Laurila kirjoitti...

Saatana saapuu Moskovaan on minusta tosi huono nimi. Perustelen mielipiteeni sillä, että nimen perusteella väistelin kirjaa vuosikymmeniä, vaikka tietenkin törmäsin siihen kirjastossa jatkuvasti. Alkuperäinen nimi Mestari ja Margerita olisi ollut suomeksikin paljon houkuttelevampi.

Tuulatäti kirjoitti...

Kissa saa mennä ulos saunasta!