Päivän tähtiä olivat runouden puolelta Lea Kalenius, Niina Oisalo, Pauli Tapio, Mari Laaksonen, Susinukke Kosola ("nuorison edustajat"), Arja Tiainen, Jyrki Pellinen ("vanhukset") ja sitten Johanna Venho jostain siitä väliltä. Kansainvälisiä tähtiäkin oli: Jaynen Fenton Keane ja Joelle Taylor. Muusikoista voisi mainita upean Mirel Wagnerin ja yleisön pystyyn nostaneen räppäri Asan bändeineen. Proosaa lukivat mm. Rosa Liksom, Laura Gustafsson ja Ossi Nyman. Väsähdin Jyrki Pellisen kohdalla (se ei ole Pellisen syy).
Runoa luettiin lavalla ja proosaa vähän hankalasti yläilmoista. Rosa Liksom oli pukeutunut hassuun hattuun, joka oli koristeltu höyhenin. Vessoihin ei ollut tänä vuonna yhtä pitkiä jonoja kuin muutama vuosi sitten. Vegaanipöperöä ja kahvia oli tarjolla, mutta kävelin Tammelan torille syömään.
Arja Tiaista kuunnellessa tuli taas kerran mieleen, että nuoret naiset kiinnostavat yleisöä (tai heidän oletetaan kiinnostavan), keski-ikäiset eivät ja kun vanha nainen pukee päälleen farkut, lukee runoja ryyppäämisestä, miesjutuista ja kuolemasta, hänestä tulee jotenkin söpö, vähän kuin pikkuvanhasta lapsesta, jolle nauretaan hyväntahtoisesti.
Missä olivat vaikkapa viisikymppiset runoilijat? Heitäkin lienee. Kansainväliset tähdet olivat ehkä lähimpänä keski-ikäisyyttä. Keski-ikä on väheksytty ikävaihe ihmisen elämässä. Eräs nainen sanoi eilen, että hän on aina odottanut innolla vanhuutta, mutta vanhuus pakenee häntä, sillä vanhuksiksi saa kutsua aina vaan iäkkäämpiä ihmisiä.
Annikki on nyt murrosiässä, mutta ei erityisen kapinallinen.
4 kommenttia:
Enpä tiennytkään runofestarin olwvan noin "uusi", että olen itse ollut mukana ensimmäisellä kerralla. Tänä vuonna en selvinnyt mukaan, mutta onhan siellä aiemmin kuultu mm. Claes Anderssonia ja Eeva Kilpeä, joita ei enää keski-ikäisiksikään lasketa.
Tänä vuonna kiinnitin huomiota ikärakenteeseen. Onnistunut tilaisuus kaikin puolin.
Jännä juttu, miten täällä on monesti ollut esillä, että keski-ikä ja varsinkaan keski-ikäiset naiset eivät kiinnosta ihmisiä. Itselläni on aivan toisin, olen jo teinitytöstä lähtien pitänyt eniten keski-ikäisistä naisista, ja mielestäni heillä on aina ollut sekä hauskimmat että terävimmät jutut. Nyt kohta nelikymppisenäkin tuntuu, että ainakin fiksut naiset pääsevät itsensä kanssa sinuiksi siinä neljän-viidenkympin korvilla, ja heidän olemisensa on jotenkin niin… elämänmakuista. (Surullinen puoli on tietenkin se, löytyy niitäkin, joiden elämä on vain kaventunut). Eivät keski-ikäiset miehetkään sen huonompia ole, mutta jotenkin heidän elämänpiirinsä on jäänyt vieraaksi – toivottavasti sitten viimeistään omassa keski-iässä pääsee ymmärtämään sitäkin puolta.
Pitääkö "viisikymppisen" olla yli 50-vuotias vai riittääkö, että on jo aika lähellä? Johanna Venho on syntynyt vuonna 1971, keski-ikäiseksi ainakin voitaneen jo lukea.
Lähetä kommentti