Asuin hotellissa, joka sijaitsi melko lähellä lentokenttää (tai lähellä ja lähellä), joten luennoille päästäkseen oli matkustettava hotellin shuttle-bussilla lentokentälle, josta pääsi junalla kohtuullisen likelle kongressikeskusta. Pikkubussissa näyteltiin matkan dramaattisin kohtaus, kun aikuinen poika ei meinannut päästä edellään bussiin menneen äitinsä viereen. "I want to sit with my mother", mies huusi. Ajatella, että hän olisi saattanut joutua erilleen äidistään kokonaisen vartin ajaksi. Pieni sorsanpoikanen oli arviolta 190 cm pitkä ja emokin näytti terveeltä ulkoilmaihmiseltä.
Kävin Stedelijk museossa ja sinne kävellessäni näin vähän kaupunkia, jossa olen käynyt kyllä aiemminkin. Polkupyöräruuhkia sai varoa katua ylittäessään. Kaikki oli sievää, sopivasti rentoa ja siistiä. Maan liberaali huumepolitiikka tuoksui vähän joka puolella.
Ostin museosta kaulakorun, joka oli tehty pienistä Lego-palikoista ja Primarkista kolmen euron teepaidan, joka on todennäköisesti silkkaa muovia, tuhoaa vesistöt ja on vaippaikäisten myrkkytehtaassa ompelema.
Eipä muuta. Ihana kaupunki, jonne haluaisin lomalle.
1 kommentti:
Sinulle voisi käydä niin, että rynnätessäsi auttamaan, autettava korisisi: "olen lukenut sun blogia" tai kirjaa. Hurja tilanne kuvitella, että lääkäri hypähtää kylmiltään auttamaan ventovierasta muiden tuijottaessa, vaikka toimintastrategia lienee sama ja rutiini vahva. Lentokoneissa varmaan välineitäkin sairaskohtausten varalle. Eräs tuttu oli joskus joutunut soittamaan ensiapuun, kun asiakas oli erehdyksessä pistänyt itselleen pienen ajan sisällä kaksi annosta insuliinia.Lääkäri oli manannut "voi saatanan saatana, vo saatanan saatana", ja tämä tarina kertoo jotain tosi inhimillistä paineessa olevasta ihmisestä. En muista, paljonko asiakas insuliinia pisti, mutta tosi oli varmaan reaktiosta päätellen kyseessä. Ehkä lentokoneessa voisi soveltaa samaa:)
Lähetä kommentti