Työpisteeni alakerrassa on porattu erilaisia pintoja jo muutaman viikon ajan. Jyrinä tervehtii minua puoli kahdeksalta kun astelen työhuoneeseeni. Poraamisen ääni tuntuu välillä etäiseltä ja matalafrekventtiseltä ja toisinaan taas epäilee, että poranterä tunkeutuu omien kallonluiden läpi. Ei kuule edes ajatuksiaan, joka ei välttämättä ole huono juttu.
Kotona ei tee mieli kuunnella musiikkia saati puhua kenenkään kanssa. Ei edes Kertun, joka saattaa pahimmassa tapauksessa vastata naukumalla.
Työpaikallani käytetään takaisinsoittojärjestelmää, johon potilas ottaa yhteyttä ja hoitaja soittaa tälle tyypille kun ehtii, samana päivänä kuitenkin. Tässä eräänä päivänä hoitaja oli suorittanut tuollaisen yhteydenoton, johon vastattiin murinalla, kyseessä oli kuitenkin mitä ilmeisemmin ihmisääni. Hoitaja tekopirteällä yltiöystävällisellä äänellä "Olitte soittanut jne." johon vastattiin "Minä syön", toiseen ystävälliseen kommunikaatioyritykseen vastattiin taas "Minä syön", "Sopiiko, että soittelen sitten kun olette syöneet?" Sopihan se.
Liekö tarina tosi. En tiedä, sillä en aina luota kyseisen henkilön tarinoihin. Ei haittaa. Muistuttaa Harri Holkerin "Minä juon nyt kahvia" kommunikaatiota.
2 kommenttia:
Heh, hauska!!
Täällä kissat kun tulevat ulkoa sisään, niin jos ei mitään ihmeellistä ole tapahtunnu, niin sanovat vaan kur, mutta jos jotain tavallisuudesta poikkeavaa, niin kyllä sellaiset kerrotaan kahteen ääneen viimeistä piirtoa myöden. :D
Terkkuja Kertulle ja rapsutuksia sulle...eiku päinvastoin. :)
Puolisolle tiuskaisi hoitaja takaisin soittaessaan:en voi tulokseksi muuttua. Tulee mieleen joku Putous-hahmo tästä kommunikaatiosta. Tulokset olivat hukkuneet ja lääkäri määrännyt "outoja kokeita", ammattilaisella meni hermot. Joku strategia tietysti pitäisi olla, että pystyisi pakottamaan itsestään ainakin vaarallisempien sairauksien kohdalla jotain asiallista, silloinkin kun kaikki kaatuu töissä päälle.
Lähetä kommentti