Työpaikallani järjestettiin pikkujouluiset nyyttärit, joihin osallistuin kahdella juustolla. Tarjolla oli myös punajuurisalaattia, italiansalaattia, eineslihapullia, nakkeja, hedelmiä, leipää, joulutorttuja, glögiä, pipareita ja suklaata.
Lauloimme joululauluja ja niistin nenääni, jolloin apulaisosastonhoitaja sanoi, että Heidi rupesi itkemään. Kiistin asian vaikka kyllä minua pikkuisen itketti.
Joululauluilla on sellainen vaikutus. En osaa sanoa miksi niin on, ehkä lapsuuden joulut ovat olleet lähimpänä jotakin jota voisi kutsua onneksi vaikka päätin jo ennen kouluikää, etten koskaan sano, että lapsuus on onnellista ja huoletonta aikaa. Lapsella on kaikkein eniten aihetta huoleen, sillä kukaan ei kerro mistä kaikessa on kyse. Tulkitsin asiat omalla tavallani, josta aikuisilla ei ollut aavistustakaan. Tuo pieni yksityinen maailmani oli jotenkin hyvin voimakas ja melko pelottava. Onneksi olen nykyään aikuinen. Välillä siitä joutuu oikein muistuttamaan itseään.
Aion osallistua johonkin joululaulutapahtumaan vaikka Varpunen jouluaamuna kuristaa kurkkua ja En etsi valtaa loistoa saa kyyneleet valumaan. Tilaisuuteen on varauduttava nenäliinoilla sekä kyyneleet kestävällä ripsivärillä ja keksittävä ympäristöstä joku naurettava yksityiskohta, jolla liiallisen liikutuksen saa karkotettua.
2 kommenttia:
Samoja kokemuksia joululauluista. Ne ovat niin haikeita.
Seurasin viikonlopulla Turussa pojan uusperheen neljää lasta, 6v, 8v, 8v ja 11v. Allekirjoitan tuon, että kukaan ei kerro mistä kaikessa on kyse. Lapset ovat täysin aikuisten armoilla, vaikka vanhemmilla olisi kuinka keskusteleva kasvatustyyli.
Me vain unohdamme lapsuuden epätoivon ja muistamme niitä aurinkoisia hetkiä, mikä tietysti on hyvä.
Olin myös maailman hauskimmassa pikkujoulussa, jossa ei tullut kyyneltä silmäkulmaan. Se oli näiden kahdeksanvuotiaiden partiopikkujoulu. Molemmat sankarit esiintyivät kotikutoisessa näytelmässä, jossa pojanpoika heilui kuusena viuhtoen käsillään kuin olisi flossannut kauhealla vauhdilla ja "bonuslapsenlapsi" oli kertojana, mutta ei kuullut piilostaan pöydän alta, puhuiko joku vai ei ja alkoi huudella:"Sanokaa, pitäisikö minun puhua!" ja "Heittäkää vaikka jollain, jos on minun vuoro puhua." Kaikki muutkin ohjelmanumerot olivat vastaavanlaisia. Ihania mokailuja ja rentoutta. Myös ohjaajat olivat melko valmistautumattomia. Nautin! Kaikki olivat hyvällä tuulella ja hyväksynnän hyrinä täytti juhlapaikan. Kaikki saivat myös joulupussin, jopa toispaikkakuntalaiset isovanhemmat.
Lasten päiväkotijuhlat ja koulun joulujuhlat olivat liikuttavia ja hauskoja, ne melkein unohdin. Omia esiintymisiä aikoinaan jännitin.
Lähetä kommentti