sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Kävelykommunisti

Tämän aamun Hesarissa kirjoitettiin kävelyn eduista terveydelle, mielialalle ja luovuudelle. Olen aina ollut ihan hullu kävelemään. Ihan vilpittömästi pidän kävelemisestä.

Isäni ei aikoinaan tykännyt kävelystä, sillä hänen mielestään kävellessä maisemat eivät vaihtuneet riittävällä vauhdilla. Nykyään hänkin on joutunut vaihtamaan juoksemisen verkkaisempaan menoon.

Olin joskus kirjoituskurssilla, jossa Torsti Lehtinen sanoi kävelyn olevan filosofiaa. Kävelyn yksitoikkoisuus ei taida kuitenkaan tehdä kaikista filosofeja.

Joskus aikoinaan siskoni tuli kylään sillä ehdolla, ettei tarvitse käydä kävelemässä. Jostain pikkujouluista lähtiessä ehdotin jalkapatikkaa jatkopaikkaan, mutta muut halusivat ottaa taksin. Työkaverini haukkui minua kävelykommunistiksi.

Murkkuikäisenä asuin lähiössä, jossa ei ollut mitään tekemistä. Kävelimme kaverini kanssa lepikkoisen asuinalueen ainoaa katua edestakaisin. Raahustimme samojen tasakattoisten rivi- kerros- ja omakotitalojen ohitse monta kertaa jokaikinen päivä.  Osasimme ulkoa kaikki halkeamat asfaltissa ja naarmut betoniseinissä. Pulinamme heijastui talojen seinistä. Odotimme sitkeästi, että vihdoin alkaisi tapahtua jotakin.

Lähden kohta tästä tuonne ulos talsimaan. Tampereella on onneksi useampia teitä ja polkuja kulkea. Kävellä voi yksin tai seurassa, jolloin on hyvä löytää seuralainen, jonka tahti on sama. Yksin on aina hyvä kulkea.


7 kommenttia:

Ana kirjoitti...

En periaatteesaa ole tykännyt kävelystä, just kun se on niin hidasta. Poikkeuksena ulkomaan suurkaupungit! Niissä oli ihana kävellä silloin kun jalat oli vielä kävelykunnossa.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kävellessä löydän kaikenlaista uutta ihan tutusta ympäristöstä. Kun se on niin hidasta niin ehtii nähdä.

Merja kirjoitti...

Allekirjoitan joka sanan. Takana kaksi pitkää caminoa (ensimmäisen jälkeen lopetin juoksun) ja kolmas toivottavasti syksyllä edessä. Taannoisella Espanjan lomalla tuli 100 000 askelta per viikko. Sopivan hidasta ja meditatiivista - eikös tuo ole muotiakin?

Anonyymi kirjoitti...

Asun maalla ja kävelen 4-5 kilometriä aamupäivisin sekä metsässä että maantiellä. Koen sen vapauttavana ja ajatukseni järjestäytyvät. Ja mikä hiljaisuus. Positiivista siis kaikin tavoin.
Tänään näin tien vierellä hirven karvoja ja ihmettelin mistä ne siihen olivat tulleet. Löysin myös tyhjän olutpurkin sekä kaksi tyhjää tablettien metallilaattaa. Joku oli kai siemaissut parit pillerit oluen kera. Joskus poikkean paikalliseen maatilaan katsomaan alpakkoja, kameleita, emuja, aaseja, laamoja ja maatilan muita eläimiä.
Enää en kaipaa kaupunkeja. Ne ovat minulle vain solmukohtia, jos nyt sattuisin lähtemään reissuun. Viimeksi kuljin Tampereella ollessani Tammelassa. Sekin on muuttunut aivan hirveästi lapsuuden ajoistani.

Eija

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olemme aina mukana ajankohtaisissa trendeissä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En varmaan osaisi asua maalla kuitenkaan. Kaipaisin kahviloita, elokuvateattereita ja kirjastoja kävelyetäisyydelle.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Täällä myös kävelijä.
Eniten tykkään kävellä kaupungeissa. Joskus ulkomailla tulee kävelyksi koko päivä: ensin aamukävely, sitten jonnekin valittuihin kohteisiin kävelemään ja illalla, kun aikoo tehdä vielä pienen kurkkauksen kävelykadulle tuleekin kävelyksi kuin huomaamatta pari tuntia ihmisiä ja iltaelämää katsellen.