torstai 18. huhtikuuta 2019

Väärässä junassa

Hyppäsin aamulla Helsinkiin menevään junaan vaikka pitäisi matkustaa Turkuun tai oikeastaan Saloon. Jäin neuvokkaasti pois junasta Toijalassa ja ehdin oikeaan kulkuneuvoon.

En ehtinyt ilmoittaa virheestäni vanhemmilleni, jotka tulevat minua vastaa Salon rautatieasemalle. Taas tuli osoitettua, ettei isälle ja äidille kannata kertoa asioista kuin korkeintaan viime hädässä, eikä välttämättä silloinkaan. Hämmästelen niitä, jotka avautuvaat vanhemmilleen kaikesta. Meillä ei ole ollut tapana puhua turhia.

Tämä on ihan pikareissu, joten kävi tuuri, ettei junahaaveri mutkistanut matkaa. Vaunun katossa roikkuvassa näytössä lukee onneksi Humppila ja Loimaa eikä Hämeenlinna ja Riihimäki.

En ole kirjoittanut vaalituloksesta, sillä minulla ei ole siitä mitään omaperäistä sanottavaa. Populismi puhuttelee ihmisiä, jotka vihaavat Helsingin herroja ja haluavat yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. Tämän aamun Hesarin Halla-Aho -sitaatit olivat ahdistavaa luettavaa. 


2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Euroopassa on nähty, että kannatusta kasvattaneet oikeistopopulistiset puolueet saavat muut puolueet peesaamaan ja vähän merkkejä sellaisesta on Suomessakin. Siksi oli Hesarilta viisas veto muistuttaa, millaisen pomon kelkkaan ollaan lähdössä, jos ollaan.

Ana kirjoitti...

Perssuomalaiset ei vieläkään tajua, että Soini käytti heitä marionetteina ja pomppulautana omalle uralleen ja oikeasti paskat välittää mistään. Mutta sattuuhan se, kun tulee huijatuksi. Tähän perustuu myös pyramidihuijausten kesto - ei voi myöntää että tyhmyyksiin tuli sekannuttua.