Kävin ensimmäistä kertaa Teatteri Jurkassa vasta tänä keväänä. Teatterisali oli niin pieni, että saattoi nähdä näyttelijöiden ihohuokoset ja kuulla jokaisen jännittyneen nielaisun ja huokauksen. Seinänvierustoilla kökötti viitisenkymmentä katsojaa polvet kiinni edessä istuvassa teatterin ystävässä.
Teatteri Jurkan Jane! Jane! Jane! esitettiin nyt Työviksen Kellariteatterissa, joka on teatterin omiin tiloihin verrattuna messuhalli.
Jane! Jane! Jane! on naisten näytelmä, jota miestenkin sopii kyllä katsoa. Näytelmän on kirjoittanut Salla Viikka, ohjannut Sini Pesonen ja siinä näyttelevät Aija Pahkala ja Heli Hyttinen. Jane on tietysti Jane Fonda, jota Pahkala esittää. Jane esiintyy asiaan kuuluvasti pinkissä aerobic-asussa ja säärystimissä.
Kun krapulainen freelance-toimittaja (Heli Hyttinen) herää juhlien jälkeiseen aamuun, ilmaantuu hänen elämäänsä Jane Fonda, jonka tahdissa hän on pikkutyttönä jumpannut äitinsä kanssa. Fonda ryhtyy lapatossumaisen naisen henkioppaaksi.
Jane Fondan elämäntarinan kautta käsitellään monia naiselämään liittyviä asioita: halua miellyttää, itseinhoa, miessuhteita, epätasa-arvoa, seksiä, ruumiinkuvaa jne. Oli helppo samaistua.
Molemmat näyttelijät näyttelivät energisesti ja taitavasti ja alun hitailun jälkeen näytelmä eteni kuin aerobic-treeni. Näyttämön taustalla kulkivat Tinja Salmen hienot videot.
Jane! Jane! Jane! sopi tähän Barbie-aikaan erinomaisesti. Jos haluatte voimaantua, niin tässäpä teille sopiva näytelmä.
Kun olen katsonut monena päivänä teatteria, tulee mieleen, että voisipa tehdä näytelmän, jossa olisi vain se toinen puoliaika, sillä ensimmäinen on yleensä vain siihen valmistelua ja tositoimiin päästään vasta väliajan jälkeen. On tietysti näytelmiä, joissa ei ole väliaikaa, mutta sitten teatteri menettää kuohuviinimyyntitulot. Koskee kaikkia esityksiä.
Keskustelin vieressäni istuneen teatteriblogistin kanssa, joka kertoi parhaimmillaan katsoneensa sellaiset 120 esitystä vuodessa. Olen siihen verrattuna vaatimaton tekijä. Eräs toinen katsoja kertoi katsovansa monina festivaalipäivinä kolmekin esitystä.
Lippu oli taas saatu, kiitos siitä.
Kuva: Marko Mäkinen
2 kommenttia:
"Kun olen katsonut monena päivänä teatteria, tulee mieleen, että voisipa tehdä näytelmän, jossa olisi vain se toinen puoliaika, sillä ensimmäinen on yleensä vain siihen valmistelua ja tositoimiin päästään vasta väliajan jälkeen."
Erinomaisen voimaannuttava mielipide tahi heitto, mikä se sitten lieneekään. Kuvailemastasi syystä tunnen olevani pysyvästi Korkeajännitys-sarjakuvien fani. Kai niissäkin se valmistelunsa oli, mutta kun päästiin taistelukohtauksiin, joista eräänkin huipennus oli hävittäjälentäjän mielessään hokema: "Liuskis, läyskis lepakko, siinä vasta kumma olento" taistelupelon lieventämiseksi, tuntuivat edeltävät sarjakuvaruudut menettävän merkityksensä. Korkeajännitykset tai Aku Ankat eivät vieneet kovin isoa osaa elämänmenosta noin ajallisesti. Silti vielä tänä aamuna kissaa ulkoiluttaessani muistelin miten Aku ja veljenpojat pelästyttivät norsulauman huutelemalla niille norsuille: "Hiiriä! Rottia! Päästäisiä!", sillä norsuthan pelkäävät hiiriä? Eivätkö?
Olen oikeasti sitä mieltä, että ensimmäinen puoliaika on usein pakkopullaa. Eilen näin näytelmän (Nokia), jossa niin ei todellakaan ollut!
Lähetä kommentti