Lapsuuden kokemuksiin sekoittuvat sukulaisten kertomukset ja valokuvat. Ei voi tietää mikä on totta. Valokuva, jossa minulle oli leikattu poikatukka, se jossa katsoin haikeasti kynttilää ja se jossa tuijotin kateus silmissäni siskon syntymäpäivälahjaksi saamaa laukkua.
Kesäinen heinänkorsien pistely jalkapohjissa. Elokuussa jalkapohjat olivat jo parkkiintuneet. Ruisleipäpalat, joihin mummo siveli keltaista voita ja jotka kasteltiin lihakeiton liemessä. Astioiden pesu laiturilla. Mummo kertoi, että harakat voivat kähveltää hopealusikat, ne rakastavat kaikkea kiiltävää. Astioiden ympärillä hyörivät pikkukalat. Ne olivat elättikaloja, joita ei saanut onkia. Kun kattilan laittoi veteen likoamaan se täyttyi pienen pienistä kalanpoikasista.
Mummolaan ei vienyt tietä vaan oli soudettava järven yli. Lähtiessä isä kastoi kamman järviveteen ja siloitteli hiukset järjestykseen.
2 kommenttia:
Mummoni ja ukkini asuivat Amurissa. Siellä oli aina turvallista. Ukki oli suutari. Nahka ja jokin muu aine haisi. Siellä sai aina Samariinia lasipullosta. Mummolla oli kaapit täynnä vaatteita ja muita riepuja. Jos joskus tarvitsisi.
Sitä ennen he asuivat Vuohenojalla, aseman vastapäätä. Sitä ei enää taida olla. Ukki kalasti jJ.rvensivulla IIdesjärvessä (lampihan se on)
Miksi se oikea Amuri on hävitetty ja jätetty jäljelle tuollainen torso. Surullista.
Lähetä kommentti