lauantai 3. heinäkuuta 2010

Rakkausrunoilijan kuolema

En ole koskaan pitänyt Tommy Tabermanin runoista. Minusta suomalaiset olisivat kuitenkin tarvinneet yhden Tabermanin, lähinnä hänen positiivisuutensa takia ja sen vuoksi että hän ylisti aistillisuutta. Hänen kuolemansa tuo mieleen kurssikaverini, joka menehtyi samaan tautiin sairastettuaan vuoden verran. Toivottavasti tapaavat tuolla jossain, tulisivat varmaan hyvin juttuun toistensa kanssa.


Aurinko, sinä sanoit kun me katselimme kuuta.
Sinä vannoit pitäneesi
tähtiä kämmenellä,
että kissat
olivat suudelleet lintuja,
kielot kukkineet pakkasessa.
Kun me olemme rakastelleet
sinä olet aina
sillä tavalla
oikeassa ja väärässä
etten muuta voi kuin rakastaa sinua.


Tommy tuli kerran kadulla vastaan, katsoi silmiin ja hymyili. Pidin siitä. Olisin lähtenyt hänen kanssaan juomaan lasin kylmää valkoviiniä jos olisi oikein pyydellyt.

En pidä edelleenkään hänen runoistaan.

2 kommenttia:

sanaton hämmästyksestä kirjoitti...

En minäkään niistä ole pitänyt, paitsi yhdestä, eli pudonneesta pillistä, jonka taidankin nyt, ottaen esimerkkiä, kirjoittaa blogiini. Se ei kerrokaan rakkauden mistään muodosta...

Heidi kirjoitti...

Mikä pudonnut pilli? Olisi kiva lukea.