perjantai 25. helmikuuta 2011

Sinä tulet vain kukkien tähden

Aloitan usein tämän tekstin kirjoittamisen tyhjästä. Sitten tarina alkaa kulkea johonkin suuntaan. Suunta ei välttämättä ole kovinkaan mielenkiintoinen.

Silloin tällöin kuulee lähimmäiseltä jonkun ihan yksinkertaisen merkityksettömän kommentin, jota alkaa myöhemmin pohtia. Jälkeenpäin ei enää kehtaa kysyä, mitä kommentti oikein merkitsi. Asia on siihen vaivaan nähden liian mitätön. Kommentin sanoja ei todennäköisesti edes muista sanomaansa.

Pari päivää sitten töissä eräs nainen sanoi minulle: sinulla ei varmaankaan kulu paljon rahaa meikkeihin. Tarkoittiko nainen, että meikkini näyttää niin suttuiselta ja tyylittömältä, että käytän todennäköisesti jotain halpoja mauttomia tuotteita. Vai onko kyse siitä, että näytän meikkaamattomalta. Laitan kuitenkin joka aamu naamaani meikkivoidetta ja puuteria, rajaan silmäni ja käytän ripsiväriä. Tosin osa ripsiväristä koristaa jo poskiani kun saavun töihin.

Olin tänään kokouksessa ravintolassa. Hankin keskellä päivää harmittoman, hilpeän parin viinilasin hiprakan. Se haihtui jo. Kävin tuossa vastuuttomassa tilassa yhdessä galleriassa, onneksi tauluista jotain tietävä henkilö oli poissa. Ostin samalla viereisestä runokaupasta nostalgiakirjan, luin sitä murrosiässä. Kirja on nimeltään "Kuuntelen, vieras": Tuomas Anhavan kääntämiä tanka-runoja.

Sinä tulet vain
kukkien tähden. Kun ne
ovat kuihtuneet
syksyyn, kuulostan turhaan
askeleitasi tieltä.

Tämä maailma?
Varhain aamun koitteessa
pois purjehtineen
laivan jäljiltä jäänyt
valkea vanavesi.

4 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Kaunis runo, saako sitä lainata?

Tuuli kirjoitti...

Kiitos hyvästä fiiliksestä! Tuli ihan nuoruus mieleen kun luin tuon runon. Ollaan siis luettu samaa kirjaa nuorena ja ehkäpä hankin sen myös itselleni, siinä on monta muutakin ihanaa runoa.

Mukavaa viikonloppua!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Saa lainata, runo ei ole omaisuuttani. Tai runot, siinä on peräkkäin kaksi tanka-runoa.

Anonyymi kirjoitti...

Minä taas olen kokenut, että yleensä kun jokin jonkun puheessa tai käytöksessä jää askarruttamaan, on takana jotain enemmän, mitä en vielä tiedä. Näin on käynyt todella usein.

Vähän niin kuin Agatha Christien dekkarissa Kolme pientä possua, eräs henkilö tajusi aikuisena kesken jonkun näytelmän, miksi hänen lapsuudessaan joku oli näyttänyt kummalliselta tullessaan ovesta.