maanantai 26. marraskuuta 2012

Nainen ja lääketiede

Osallistuin opiskeluaikanani seminaariin Nainen ja lääketiede. Seminaarin iltajuhlissa puhui ministeri, joka totesi  "Naiset ovat tärkeitä ja lääketiede on tärkeää". Miehellä ei ollut muuta sanottavaa.  Hänen avustajansa oli mahdollisesti lomalla.

Tuohon aikaan näin koko ajan Suomessa naisiin kohdistuvaa sortoa. En tiedä kertooko tämä jotain Suomesta vai minusta, nyt huomaan vain pyöräilijöihin kohdistuvat vääryydet. Onhan tietysti mahdollista, että meidän naisten asema on parantunut, ainakin naiset kouluttautuvat korkeammin kuin miehet. Tilasin aikoinaan jopa Naisliitto Unionin lehteä Akkaväki ja erosin kirkosta, sillä naisista ei voinut tulla pappeja. Nyt olen tyytyväinen jos pyöräteiltä luodaan lumet.

Istuin lauantai-iltana samassa pöydässä nuoren naisen kanssa, joka opiskelee ja tekee siinä samalla töitä myyjänä. Myyjiä kehotetaan tyrkyttämään kassalla asiakkaalle lisää tuotteita, eli jos ostat hameen niin myyjä kysyy "Tarvitsisitko sukkahousut?" tai jos ostat hanskat "Huomasitko, että alusvaatteet ovat nyt alennuksessa?". En ollut kiinnittänyt asiaan aiemmin huomiota, minusta oli tuntunut vain ärsyttävältä.

Lähden kohta Helsinkiin, tulen illalla takaisin. Melkein kuin olisi lomapäivä. Olen varannut junaan kaikenlaista työtä. Rentouttavaa.

6 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Tuhon aikaan ;)

Jos naiset ovat tärkeitä, sitä ei tarvitse erikseen sanoa, koska se on itsestäänselvyys.

AuvoT kirjoitti...

Parhaat puheet syntyvät itsestäänselvyyksistä, sillä niihin voi samaistua ja niitä kannattaa (melkein) kaikki.

"Naisasialiitto Unioni on poliittisesti sitoutumaton feministinen kansalaisjärjestö" lainaus liiton nettisivulta.

Miksi sanaa "maskulistinen" ei ole olemassa?

Unknown kirjoitti...

Mä erosin samasta syystä ku sä.

AuvoT kirjoitti...

Anteeksi, Google tiesi että maskulistinen esiintyy 297:llä nettisivulla! Aina oppii jotain uutta H:n blogista.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Pyrkimyksenäni ei ole sivistää. En oikeastaan tiedä onko minulla mitään tavoitetta. Ei kai.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

AuvoT, sinä itseasiassa sivistit itseäsi.