Ostan vuosittain eteisen seinälle taidekalenterin. Tämän vuoden taiteilija on Andy Warhol. Yllä näette yksityiskohdan tammikuun kuvasta. "Ajattelija ilman paradoksia on kuin rakastaja ilman intohimoa" sanoi kuulemma Kierkegaard (tämä on kylläkin toisen käden tietoa). Lainaan viikon paradoksiksi Warholin lauseen "I am a deeply superficial person".
Suvi Ahola kirjoitti Hesarissa suhteestaan kirkkoon. Ahola sanoo olevansa ateisti, mutta kuuluvansa kirkkoon, sillä kirkko auttaa vähävaraisia, tukee perheitä ja tarjoaa yhteisön, johon kuulua. Ahola on jopa tavallista aktiivisempi seurakuntalainen, laulaa kirkkokuorossa ja on ollut tekemässä voileipiä kirkon tarjoamaan ruokailuun. Suomessa tarvittaisiin yhteisöjä, joihin yksinasuva voisi kuulua. Täällä kaikki sulkeutuvat omiin poteroihinsa taulutelevisioidensa kanssa. Millään tavalla idealisoimatta vaikkapa Kuubaa, niin siellä mahdollisesti lämpimän ilmanalan ja ankeiden asuinolojen vuoksi ihmiset elävät osittain kaduilla. Asuntojen ovet ovat auki porraskäytäviin, mikä lienee Suomessa ankarasti kiellettyä.
Yksin asumisessa on puolensa. Työkaverit kipuilevat murkkuikäistensä kanssa. Minä voin mennä lasten kanssa syömään, kuntosalille tai teatteriin ja palata virkistyneenä rauhalliseen siistiin kotiini nauttimaan valitsemastani musiikista ja lukemaan hyvää kirjaa.
9 kommenttia:
Olen varma, että (liiallinen) vatvominen ei ole hyväksi. Suorastaan halvaannun, kun lankean siihen,
Siinäpä se, mikä olisi meille sopivaa yhteisöllisyyttä. Muuta kuin harrastukset ja vapaaehtoistyö.
Ehkä olenkin pohjimmiltani sosiaalinen erakko.
Välillä hämmästyn joidenkin ihmisten halki poikki pinoon maailmankuvaa.
Mun mielestä netti auttaa paljon ei-erakoitumista. Täällähän tutustuu ihmisiin, joita voi sitten tavata myös Tuolla Ulkona. Porukassa tai kahdestaan. Eikä se muualla tapaaminenkaan nyt niin kauheen tähdellistä... kommunikaatiota se on tämäkin!
Minäkö halki, poikki ja pinoon -ihminen?!
Vatvominen - ainakin minun versioni - on tunkkaista eikä johda mihinkään. Saman levyn soittamista.
Jos avaa asiaa jollekulle toiselle, saattaa saada uusia näkökantoja. Sitten se ei enää olekaan vatvomista.
Jos ihan tarkkoja ollaan, kävin eilen syömässä yhden ystävän kanssa ja pistäytyipä minulla vieraitakin. Kiitosta heille, jotka jaksavat meikäläistä kestää. Netti on loistava juttu, vaikkei ihan korvaa muita kontakteja.
Hoo Moilanen ei varmaankaan ole halki poikki pinoon ihminen.
Huomasin jääväni vatvomaan Warholin paradoksia. Siinä on hyvä pointti - olisiko mieluummin deeply superficial vai superficially deep? Kallistun tällä hetkellä ensimmäisen puolelle.
Deeply superficial ilman muuta.
Lähetä kommentti