keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Entinen kiinanruusu

Ostin eilen kirjaston kahvilasta kahvin ja pullan. Myyjä kysyi "Oletko henkilökuntaa? Olisin varmaan saanut alennusta.

Käyn melko usein kirjastossa.

Tänään tämä leppoisa elo loppuu ja on lähdettävä  Kuopioon. Siellä olisi pidettävä kaksi esitystä ja aloitettava ura yhdistyksemme puheenjohtajana. Pitäisi varmaan pitää joku "linjapuhe", mutta kun mitään linjaa ei ole. Kuopiossa asuu savolaisia ja siellä on erilainen bakteerikanta. Olen ollut liian kauan poissa sieltä, joten reissu on riskaabeli. Rokotuksetkin ovat hunningolla lukuunottamatta pelättyä influenssapiikkiä.

Kuntosalilla käynnin jälkeisenä aamuna ei koskaan etukäteen tiedä mikä paikka on kipeä. Tänään kipein on vyötärön seutu. Kuntosali oli tupaten täysi ryhtiliikkeen tehnyttä väkeä.

Kerttu kuljettaa ruokansa olohuoneen matolle, josta se on mukavampi nauttia. Siihen on Kertun mielestä myös mukavinta oksentaa. 

Porraskäytävääni on sulostuttanut kookas kiinanruusu. Nyt joku on leikellyt sen torsoksi. Ehkä niin kuuluu tehdä. Kasvissa ei ole enää ainoatakaan lehteä. Käytävä näyttää kalsealta. Joulutähdessäni on muutama alaston ranka, joiden kärjessä sinnittelee vielä pari valkoista lehteä Potilaalta saamani orkidea ei toipunut hyytävästä pyörän tarakalla tehdystä kotimatkasta vaan jouduin heittämään sen roskikseen. Tässäpä oli kaikkien kiihkeästi odottama ruukkukasvikatsaus.


6 kommenttia:

AuvoT kirjoitti...

Jos löydät jostain 10v sitten pidetyn linjapuheen, niin eiköhän sen voi nyt toistaa. Linja tuskin on muuttunut. Kysypä silloin olleelta pj:ltä.

Ja muuten, asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta sanon silti, että jos haluaa kirjoittajaksi, niin minä en lopettaisi selvästi ironiseen toteamukseen että tätähän kaikki innolla ovat odottaneet - siis ikäänkuin todetakseen ettei tämä nyt tietenkään ketään kiinnosta. Siitä tulee vain spedeshowmainen olo.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ketä kiinostavat toisen ruukkukasvit? Ei minua ainakaan.

Mia kirjoitti...

Mitä vikaa satunnaisessa spedeilyssä. Minusta loppu kruunasi koko jutun!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä vaan, loppu kruunasi koko jutun!

Unknown kirjoitti...

Kiinanruusu leikataa näihi aikoihi. Ite leikkaan vast helmikuussa.

Se on muuten kumma juttu, et kuin se kissa tai mikä tahansa pirtissä asuva elikko, oksentaa aina matolle...

Annelie kirjoitti...

Niin, täällä ilmoittautuu yksi ryhtiliikehtijä: Minä hiihdin maanantaina 6 km (hurraa!) ja ajattelin lähtiessä, ettei kannata laittaa paljaalle iholle villasukkia. Tein kuitenkin niin. Loppumatka oli helvettiä ja nyt on molemmissa kantapäissä mukavat rakot. Tällä hetkellä tuntuu, ettei kummastakaan päästä ole mitään hyötyä ihmiselle.