Olen vaistomaisesti kaihtanut Komediateatteria, sillä en pidä useimmista komediosta. Niissä juostaan näyttämöllä edestakaisin, lauotaan sovinnaisia kaksimielisyyksiä, miehet pukeutuvat naisiksi ja koko teoksen kruunaa jokin äärimmäisen typerä väärinkäsitys, jonka katsoja heti oivaltaa, mutta roolihenkilöpölvästit eivät millään vaikka se heidän eteensä tyrkätään.Tälläinen komedia on usein pakko katsoa, ennenkuin pääsee syömään jouluruokia, juomaan drinkkejä ja laukomaan pomolle totuuksia
Komediateatteri on hieno rakennus, teatterisali on hyvä, kaiken näkee ja kuulee, mutta ei sillä ole suuremmin väliä. Aika ei ole kohdellut Liisa-Maija Laaksosen Lumikit-näytelmää kovin lempeästi. Esitys oli lievästi sanoen innoton. Loppukiitokset ovat usein näytelmän paras hetki, nyt taputukset olivat löysiä, eivätkä liikuttaneet.
Huomenna saan taas päivystää. Hurraa! Nyt menen nukkumaan, jos se jotakuta kiinnostaa ja miksei kiinnostaisi.Aion nukkua huonosti ja lyhyesti.
3 kommenttia:
Se on pienestä kiinni milloin komedia toimii ja milloin ei. Farssit kääntyvät helposti väkisinnaurattamisen puolelle, mutta toisaalta tragediatkin kääntyvän monesti väkisinitkettämiseksi. Itse olen ohjatessa kallistunut vahvasti komediantekemiseen, ja näytellessäkin on helpompi taipua ei-vakavaan. Jotenkin sitä näkee tämän maailman vain yhtenä suurena komediana... Mutta paras komedia liippaa kyllä aina melkoisen läheltä tragediaa (ja päin vastoin).
Mä en oo käynny teatterin yleisöpuolella 12 vuoteen... Mutta hyvää komediaa on mukavaa kattella, niinku mitä tahansa hyvin tehtyy näytelmää. :)
Parasta on silloin kun naurattaa ja itkettää yhtä aikaa.
Lähetä kommentti