lauantai 16. maaliskuuta 2013

Nahkainen resepti

Kirjoitan blogia uudella vempeleellä, iPadilla.  Niin moni on tätä kehunut. Minä tarvitsen  kirjoittamista varten erillisen näppäimistön. Fyysinen kirjoittamistapahtuma vie jotenkin huomioni, en tiedä mitä kirjoittaisin.  Yritän kirjoittaa tätä sängyssä. Ei hyvä.

Heidi Hautala kärähti pimeästi teetetyistä siivous- ja remonttitöistä. Töissä eräs hoitaja mainitsi omakotirakennuksilla tehdyistä vähintään hämäristä töistä. Sanoin, etten halua kuulla. Sehän on yleisesti hyväksytty tapa, paitsi tietysti ministereillä.

Isäni ehdotti aikoinaan hammaslääkärille, että nastahammas ruuvattaisiin leukaan noin niinkuin kirjanpidon ulkopuolella. Se onnistui hyvin. Aikoinaan yrittäjien tapa oli tehdä ainakin osa töistä noin. Kotona vuosikymmeniä sitten olohuoneen kattoa naulattiin ilman verottajaa ja osittain pirtupalkalla. Äitini työsketeli laboratoriossa, jossa tuota maagista haluttua nektaria käytettiin. Monesti selvittiin  pullolla 99 prosenttista alkoholia.

Eräs kollega löi pelleillessään lääkintävahtimestarin niskaan leiman. Mies pyysi kirjoittamaan perään pirtureseptin. Näin tehtiin ja mies meni nahkaisen reseptinsä kera apteekkiin. Hän sai pullonsa, tosin häntä kehotettiin myöhemmin tuomaan myös paperinen dokumentti.

8 kommenttia:

Arttorius kirjoitti...

Ipadi on kiva, joskin fyysisen näppäimistön puuttumattomuus on aluksi kummaa, mutta kaikkeen tottuu. Jos haluat ryhtyä hifi-blogistiksi, asenna sovellus nimeltä Blogger. Sillä pystyy lisäämään kuvia, tabletin selaimella ei pysty.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Haluaisin itselleni jonkun oman blogipohjan mutta en osaa sellaista tehdä.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Olen pitänyt Heidi Hautalaa Hyvänä Ihmisenä. Tuo tapaus kyllä vähän kirpaisi.

Ei siis pitäisi olettaa kenestäkään mitään.

Unknown kirjoitti...

"Kaikkihan" pimeitä hommia on joko tehny tai teettänny, se on tän armaan Suomenmaamme tapa.

Pirtu on hyvää, minäki sitä juopotellessani sain pullotolkulla, kavereilta ja pimeen homman lisäpalkaks. Parasta tietty apteekin N.96% pirtu. Tosin se vahvuus on tossa suunnilleen, kun oon kaikki pirtupulloni maalle vienny enkä pysty nyt asiaa tarkemmin tarkistaan.

En oo koskaan reseptillä pirtua saannu, aina suoraan kädestä käteen.

Mukavaa viikonloppuu sulle sinne!

Hoo Moilanen kirjoitti...

Heidi, olet usein puhunut elokuvista, oletko nähnyt Rakkauden?

Tulin juuri katsomasta sitä. Yhtään kyyneltä en vuodattanut - ihme - koska kaikenlainen sentimentaalisuus loisti poissaolollaan. Pisteet siitä.

Mietin, että varmaankin miehen on yleisesti ottaen helpompi hoitaa hiipuvaa vaimoaan, koska hän pystynee suhtautumaan asiaan vähemmin tunteiluin.

Kaunista oli vanhan parin arki ennen sairautta.

Nyyh.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Rakkaus on näkemättä. Jotenkin aihe ei ole innostanut. Hyvä elokuva epäilemättä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Siis rakkaus kiinnostaa, muttei tämä kehuttu elokuva ainakaan riittävästi.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Nauroin paskaisen - hyväntahtoisen - naurun. Aijai tätä ilmaisemisen moninaisuutta; ketäpä ei rakkaus kiinnostaisi vaikka leffan aihe ei.

Jos et kerro Kultaisen palmun jakajille; ei se ollut elämää suurempi. Tiedä sitten mitä muita elokuvia oli kilpailemassa samassa skabassa.