perjantai 20. syyskuuta 2013

Ihmisellinen mies

Kello 18.30 selasin, olisiko mitään kiinnostavia elokuvia meneillään Niagarassa, joka on ainoa siedettävä elokuvateatteri. En pidä mainoksista, enkä ämpärin kokoisista popcorn tuokkosista. 18.40 tarkastin mitä näytöksiä Tampereen työväenteatterissa tänään on. Sieltä löytyi Sirkku Peltolan uutuusnäytelmä "Ihmisellinen mies". 18.45 vedin takin niskaan ja lähdin rivakasti kohti kulttuurilaitosta. 18.50 seisoin lippujonossa, jossa minun edelläni oli kaksi naista, toinen heistä päästi minut ystävällisesti ohitseen ja sain ostettua lipun. 18.55 laitoin takin narikkaan ja lähdin nousemaan portaita kohti katsomoa. 18.57 huomasin, että näytös olikin viereisessä rakennuksessa Kellariteatteterissa. 18.575 hain takin narikasta ja 18.58 juoksin kohti oikeaa rakennusta ja salia. 19.01 istuin paikalleni

Ihmisellinen mies kertoo kuusikymppisestä Rainesta, joka on menettänyt kaiken: työnsä, vaimonsa ja kasvihuoneensa. Hän lähtee vieraaseen kaupunkiin, jossa asuu pojan perhe, johon miehellä on hyvin etäiset suhteet. Näytelmä on ehkä Sirkku Peltolan surullisin. Raine on hyvä ihminen ja sillä tavalla nössö, kuin jotkut oikein hyvät ihmiset ovat. Kaikki kävelevät heidän ylitseen ja nämä hyvät ihmiset pyytelevät anteeksi niiltä, jotka ovat käyttäneet heitä kurakenkiensä puhdistamiseen. Sellainen hyvyys ärsyttää ja siitä ärsyyntymisestä tulee huono omatunto.

Ennen väliaikaa nauratti ja vähän itketti, väliajan jälkeen enemmänkin itketti. Ihmiselo on traagista, eikä tätä kestäisi, ellei kaikki olisi samalla niin loputtoman koomista. Aimo Räsänen on loistava Kalevi Kärpänen, Rainen naapuri ja vuokraisäntä. Minun on ihan turha kuvata roolihenkilöä tässä, se on nähtävä. Tuire Salenius on hieno pienessä sivuroolissaan Annuna. Emmi Kaislakari onnistuu hyvin perheen murrosikäisenä tyttärenä, muut roolit ovat varmoja, mutta eivät kosketa samassa määrin. Loppu on Rainen pojan kohdalla kenties liian osoitteleva.  Ikävä kyllä en ymmärtänyt ottaa nenäliinoja mukaan, oli harmillista kuivata naamaansa valkoiseen pellavaiseen kaulahuiviin. Niistää siihen en kehdannut.

Minä tapaan työssäni välillä juuri tuollaisia ihmisiä. Kun osaisi kirjoittaa heistä kuten Sirkku Peltola äärimmäisen rehellisesti ja paljaasti, mutta Keskustorin kokoisella ymmärryksellä ja lämmöllä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Annoitpa hyvän syyn päästä käymään taas Tampereella. Keskustorin kokoinen ymmärrys on koettava. Yritän muistaa ottaa nenäliinoja. Kiitos!

Åboroginal

Heidi kirjoitti...

Tampereella kannattaa aina käydä.

Anonyymi kirjoitti...

Totta. Tampere on ihmisen paras paikka.

Å