maanantai 23. syyskuuta 2013

Kaneliomena

Tällainen vajavaisella älyllä varustettu ihminen on voimaton kun kolmasosaa läppärin näytöstä peittyy harmaalla alueella, jossa on silmälasien kuva. Tuntuu yhtä toivottomalta kuin liian suuren kiven kampeaminen rautakangella tai autonmoottorin tilttaaminen liikennevaloissa, kun takana odottaa rekkajono. Luettelin mielessäni ja vähän ääneenkin kirosanoja ja lopulta nöyrryin pyytämään apua ja sainkin sitä. Nyt eteeni aukeaa taas kokonainen näyttö kaikessa ihanuudessaan.

Kirjoitin eilen illalla pienen pätkän tekstiäni, jota kutsun nyt tässä vaikka nimellä kaneliomena eli k. Liuskoja on kunnioitettavat 57. Toinen päähenkilöni penkoi jossain vaiheessa kuolleen miehensä papereita ja löysi sieltä naisen valokuvan. Laitoin tämän papereiden pöyhimisen tekstiin siitä syystä, että saisin lisää sivuja. Koska nainen löysi kuvan niin pitäähän kuvan henkilöön törmätä vielä uudelleen. Eilen se valokuvan nainen soitti tämän toisen päähenkilön ovikelloa. Sitten piti keksiä, mitä ihmeen asiaa naisella olisi ja toisaalta päästä naisesta eroon melko sujuvasti. Yllättäen nainen sanoo asunnosta poistuessaan "Jumalan siunausta" vaikka en ollut mitään sellaista suunnitellut. No mikäpä siinä.

Eräs mies sanoi lähtevänsä Thaimaaseen ja palaavansa vasta toukokuussa. Hän aikoo kouluttautua sukellusopettajaksi. Jostain syystä häntä on tällä hetkellä kohtalaisen helppo ymmärtää.

Kävin minäkin kerran Phuketissa. Päiväni menivät aurinkoihottumaisia raajojani kortisonilla voidellessa ja yöt kuluivat ihoa raapiessa. Aurinkoa ja kädestä mukaansa repiviä vaattureita piti vältellä, sillä ei se raakasilkkinen jakkupuku suomalaisessa valossa näytäkään hyvältä. Olihan siellä kaunista ja vesi oli lämmintä, mutta ihmisten aatoksista ei saanut selkoa ja aika kävi muutenkin välillä pitkäksi. Ehkä joku reppureissu olisi kiva. En minä kuitenkaan lähde. Haen toppatakin vintiltä ja mökötän.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti saamme joskus lukea k- tekstin kokonaisuudessaan. Kuulostaa kiinnostavan omapäiseltä tarinalta.

Åboriginal

Heidi kirjoitti...

Olen päättänyt kirjoittaa sen loppuun ja tarvittaessa julkaista netissä, jos ei muualle kelpaa. Saattaa kulua tovi ennenkuin valmistuu.

Anonyymi kirjoitti...

Odotellaan siis. Eihän tuosta tiedä, vaikka villiintyisi valmistumaan piankin. Tuntuu sen verran arvaamattomalta jutulta...

Å