lauantai 28. syyskuuta 2013

Silta yli synkän virran

Osallistuin kokoukseen, jossa oli muutamia tutkijoita, jotka jaksoivat loputtomiin puhua tilasto-ohjelmista, apurahojen hakemisesta ja erilaisista rekistereistä. Istuimme illallisella sisävesilaivalla, ikkunoista näkyi järvi ja syksyinen maisema, joihin yritin välillä puheen kääntää. Vieressäni istuva nuori mies keskittyi edelleen mielummin aiemmin mainittuihin aiheisiin (onko suomalainen pusikkoinen järvenranta sitten mielenkiintoinen keskustelunaihe). Jostain syystä puhe kääntyi oluisiin, jolloin mies innostui kovin. Hän lukee oluista, panee (tarkistin Wikipediasta, tämä on oikea verbi) oluita ja maistelee mielenkiintoisia oluita. Hän tekee tämän kaiken samalla paneutumisella kuin tutkimustyönsä.

Onko kaikilla ihmisillä joku intohimo, siis työn lisäksi? Tiedän pari kollegaa, tutkijaa, joita ei kiinnosta mihin he matkustavat, kunhan siellä vain on mielenkiitoinen alan kokous. Heille on yhdentekevää, mitä suuhunsa laittavat kunhan riittävä ravinto pitää heidät työkykyisinä ja he liikkuvat samasta syystä, eivät liikkumisen ilosta.

Omat ajatukseni harhailevat sinne tänne. On pakotettava ne keskittymään yhteen asiaan. Olen kaiken lisäksi melko epäkäytännöllinen. Minulla on muutamia ystäviä, joille on heti selvää, miten lihasopan valmistus aloitetaan tai mitä ruokaa tehdään mihinkin vuodenaikaan. He saavat nuotion syttymään yhdellä tulitikulla ja lyhentävät ongelmitta housunlahkeet. En siis omaa käytännön lahjakkuutta, en ole huippututkija, onnistun sotkemaan ihmissuhteeni, mutta olen hyvä makaamaan sohvalla, osaan tehdä sitä kirjan kanssa sekä ilman.

Olen pohtinut alanko ollenkaan seurata tanskalaisruotsalaisen Silta- televisiosarjan toista kautta. Katsoin ensimmäisen jakson lopulta aamulla heti herättyäni. Mietin mihin sen uhkaavuus perustuu. Ensinnäkin siinä on aina vihoviimeinen ilma, hämärää, harmaata ja kylmää. Puut ovat lehdettömiä. Musiikki korostaa kaiken ahdistavuutta ja kuvissa on yleensä hyvin vähän ihmisiä, eivätkä he puhu juuri mitään. Nuorilla ihmisillä on salaisuuksia, eikä heillä reppanoilla ole koskaan kokonaista perhettä pitämässä heistä huolta.

Sarjan miespuolinen poliisi, tanskalainen Martin on saanut naisellisia piirteitä: hän pohtii ihmissuhteita ja itkee. Ruotsalainen naispoliisi Saga ei pohdi syntyjä syviä, arvelee ihmissuhteista selviävän jonkinlaisten manuaalien avulla (hakee kirjastosta alan oppaita ja opiskelee niitä). Kun Sagan avomies sanoo, että Saga saa päättää mitä tehdään, niin hän haluaa mennä sänkyyn, eikä ravintolaan syömään, elokuviin tai teatteriin. Rakastelun jälkeen Saga kääntää selkänsä miehelle, kunnes muistaa, ettei niin saa tehdä.

Tanskalaiset ja ruotsalaiset eivät kuulemma oikeasti pysty keskustelemaan vaivatta toistensa kanssa omalla kielellään, kuten sarjassa tapahtuu. Sillalla on tärkeä rooli tarinoissa ja se lopulta aina yhdistää Sagan ja Martinin, Ruotsin ja Tanskan.


1 kommentti:

Timo Lampi kirjoitti...

Tää toinen kausi on ku surkee halppisversio ekasta. En katso, enää.