Tampereella järjestetään joku ""iloisen liikkujan" viikko. Poljin aamulla hampaat irvessä kirosanoja mielessäni toistellen töihin, kun punaposkinen nainen alkoi huudella minulle, että pyöräilijöille tarjotaan aamiaista. Otin tietysti kun ilmaiseksi sain. Valutin termarista kahvia pahvimukiin ja revin täytetyn sämpylän päältä muovikuoret, kinkkua ei ollut, juustoa vain. Kahvi ja banaanit olivat reiluja. Istuin kahvilla Laikun lavan edessä penkillä muutaman muun kanssa. Emme puhuneet toisillemme vaan söimme hartaina pöyräilemällä ansaittua sämpylää. En jaksanut syödä sitä kokonaan, koska olin juuri aamiaispöydästä noussut. Käärin muovin takaisin puolikkaan sämpylän ympärille ja söin loput töissä.
Luen Venla Hiidensalon romaania Mediahuora, joka sisältää tiukasti ajassa kiinni olevaa pisteliästä ja varsin hauskaa lehdistökritiikkiä. Kirjassa kirjoitetaan mm.ruoansulatusjugurteista näin: "Ruoka ei enää sulanut omia aikojaan, sen sulamista piti säädellä kuin suksien luistoa, vuoroin hidastaa ja vuoroin nopeuttaa." Ennen sanottiin, että ihmiselle on ensin tärkeintä oma itse, sitten omat lapset ja lopulta oman suolen toiminta. Nyt ruoansulatusta tyrkytetään kaikille ikään katsomatta.
Enää ei muuten mustikoitakaan voi syödä vain siitä syystä, että niitä löytyy metsästä ja että ne ovat ihan kivan makuisia piirakassa vaan nyt ne ovat superruokaa, jota syödään terveyden edistämiseksi. Vettä litkitään pullosta jatkuvasti, oli jano tai ei. Moni kantaa vesipulloa mukanaan, kuin turvalelua. Pelkäävät varmaan, että vesi saattaa äkillisesti maapallolta loppua (niinhän se saattaakin, mutta tuskin ihan niin yhtäkkiä, että vettä pitää aina olla käden ulottuvilla). Päivystäessä minua ärsytti nuori lääkäri, joka istui vieressäni,saneli ja joi aina parin lauseen jälkeen kulauksen vettä. Ymmärrän veden suuren tarpeen trooppisissa olosuhteissa ja pitkäkestoisissa urheilusuorituksissa, mutta täällä viileässä pohjolassa pöydän ääressä istuessa terve ihminen pärjää kyllä parikin tuntia ilman tuttipulloaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti